Se siitä sitten

(Pistän tämän nyt tännekin, vaikka pistin tämän tuonne Wannabe syyrianhamstereidenkin puolelle...)

Tuskin kukaan on edes laittanut merkille, mutta poistelin tässä jokin aika sitten kaikki Candycanen linkit kotisivuiltani ja blogeistani.

Pistin joulukuun alussa heille viestiä, että mahtaako olla piakkoin varastoon tulossa tiettyjä tuotteita, jotka sillä hetkellä näyttivät nollaa kun niitä yritti tilata. Vastaus tuli melko pian ja se oli seuraavanlainen; "Olemme pienentämässä huomattavasti toimintaamme. Tilaamme lähinnä Rapunzelin ruokia enään, mutta senkin saatavuus on toisinaan aika heikko suuren kysynnän vuoksi, joten sitä on vain satunnaisesti myynnissä. Joskus saatamme tilata sieltä sun täältä ja ilmoitamme niistä sivuillamme/facebookissa."
Myöhemmin samana päivänä tuli päivitys myös firman Facebook-sivulle, joka oli melko samanlainen; "Myymälä enää auki vain sovitusti! Olemme hiljalleen pienentämässä toimintaamme huomattavasti ja myymme varaston tyhjäksi (tilaamme kuitenkin vielä muutamia tuotteita varastoon). Valikoimaan jää ainoastaan jonkin verran MUSHin pakasteita ja Rapunzelin rehuja tilaamme myös silloin tällöin varastoon. Välillä myös mahdollisuus saada tiettyjä tuotteita ennakkoon tilaamalla."

Todella sääli. Ja olen kyllä myös ohuesti pettynyt kyseisen firman toimintaan. Näistä teksteistä päätellen ovat siis ilmeisesti ajamassa alas firman toimintaa, mutta eipä tosiaan mitään ilmoitusta ole "yhteistyökumppaneille" (tai ainakaan minulle, en tiedä muista) tullut. Sopimus oli kuitenkin sellainen, että heitä mainostetaan blogissa/kotisivuilla ja vastineeksi kasvattaja sitten saa kasvattien ostajille jakaa 5€ alennuskuponkeja heille. Myös kerran vuodessa heiltä on saanut ns. yllätyspaketin, kun on tosiaan tällainen yhteistyösopimus ollut. Ei ole tämän vuoden pakettia tullut eikä vissiin ole tulossakaan. Eikä tässä muuten mitään, mutta ei kai ole mitään järkeä edes mainostaa firmaa, joka ei käytännössä enää ole edes toiminnassa? Ja sama niiden lahjakorttien kanssa. Eipä taida perustavislemmikkihamsun tai -marsun ostaja tarvita Mushin pakasteita, varsinkaan postilla. :P Ihan kiva olisi ollut tästäkin saada jotain infoa heiltä, että yhteistyösopimukset puretaan tms. Itse olen kovasti tykännyt tuosta lahjakorttihommasta, niitä oli kiva antaa kasvattien mukaan.

Ja sääli siksi, että tykkäsin todella kyseisestä kaupasta ja sen valikoimasta. Ja tietenkin ennenkaikkea hinnoista. Toimitus oli huippunopeaa, parhaimmillaan paketti tuotiin ovelle seuraavana päivänä tilauksesta ja aina viimeistään sitä seuraavana päivänä. Nyt täytyy sitten keksiä vaihtoehtoisia hankintakanavia... Kuitenkin pääosin tuli sekä marsujen että hamsujen ruuat tuolta tilattua kuten myös paljon muutakin hamsuille, kuten juoksupyöriä ja kuljetusbokseja.

Risteytys vs. rotumarsu

Tulipahan vaan mieleen pikaisesti tästä asiasta kirjoittaa, kun jatkuvasti internetin ihmeellisessä maailmassa törmää näihin, että on ostettu jostain eläinkaupasta tai eläinten lisäännyttäjältä (ei, nyt ei puhuta kasvattajista) paperiton marsu ja sitten innoissaan kysellään sen rotua jossain keskusteluryhmässä.

Ja kun se tosiasia vain on se, että jos marsulla ei ole papereita, niin se on risteytys ja piste. Ihan sama näyttääkö se teddyltä tai rexiltä (ja kuka netin ihmeellisessä maailmassa seikkaileva kahden marsun omistaja edes pystyy erottamaan toisistaan edes puhtaan rexin tai teddyn? yleensä juuri nämä tyypit kun ovat niitä rotumääritelmien antajia näille tapauksille) tai vaikka abylta (pari rusettia vähän sinne päin, abyhan se!) tai onko se sileäkarvainen, jolla on crest eli ihan selvä englannincrest siis! Ristetytys on risteytys ja piste, that's it.

Usein, kun näille rotujen kyselijöille kerrotaan tämä tosiasia, että paperiton marsu on risteytys, niin yleensähän se kyselijä siitä sitten suuttuu ja vetäisee herneet hengityselimiin ja alkaa puolustella, että ihan samanarvoinen ja rakas se marsu on silti, vaikka sillä ei ole papereita. Niin. Siitähän tässä ei nyt ollut kyse. Itsehän sinä sitä rotua kysyit...

Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään risteytysmarsuja vastaan, ei suinkaan. Enkä pidä rotumarsuja parempina lemmikkeinä kuin niitä risteytyksiä. Kyse ei ole siitä. Kyse on vain siitä tosiasiasta, että risteytys on risteytys ja rotumarsu on rotumarsu ja rotumarsulla on paperit, jotka sen  asian todistavat. Kyse ei ole siitä, että kumpi on parempi ja rakkaampi. Lemmikkimarsun virkaa hoitavalla marsulla tuskin edes on (tai pitäisi olla) mitään väliä omistajalleen onko se jotain rotua vai ei, varsinkin jos se on ostettu sillä "voi kun söpö!" -perusteella alunperin.

Ja jos kerran asia näiden rodunkyselijöiden mukaan on näin, että hänen marsunsa on se ihanin ja paras eikä ole mitään väliä, että sillä ei ole papereita (= marsu on ristetys), niin miksi sille aina niin kiivaasti se rotu halutaan? Minusta siinä on selvä loogisuusaukko. Jos asialla ei kerran ole mitään väliä, niin miksei tyydytä vastaukseen, että paperiton marsu on ristetys, vaikka se kuinka näyttäisi jonkun toisen mukaan esim. teddyltä? Miksi suututaan siitä, kun sanotaan, että marsusi on risteytys? Olisiko se marsu kuitenkin siis "parempi" omistajansa mielestä, jos se marsu nyt sittenkin sattuisi olemaan vaikka se teddy? Vai mikä tässä risoo? Ei haluta myöntää, että marsu on risteytys ja kuitenkin julistetaan, miten se ei marsun arvoa omistajan omien sanojen mukaan vähennä, vaikka marsulla ei papereita olekaan...  Halutaan marsulle rotu, mutta haukutaan kaikki, jotka kertovat sen olevan risteytys ja noustaan barrikadeille paperittomien marsujen puolesta? Öh. Eikö olisi kuitenkin helpompi hyväksyä se tosiasia, että se marsu nyt vaan on risteytys?

Risteytykset on kivoja ihan sellaisenaan. Ei niille tarvitse väkisin saada sitä rotua. Ei se tee siitä marsusta parempaa tai huonompaa. Yrittäkää tajuta.

Mörkö se lähti piiriin... Eikun töihin.

Vuoden huonoin kasvattaja täällä hei.

Huonoin ainakin siinä suhteessa, mitä tulee yhteydenpitoon kyselijöiden kanssa. Tämän kirjoituksen halusin tehdä siksi, että selitän, että en ole mikään kauhea mörökölli (paitsi joskus vähän), vaan, en nyt vaan ihan oikeasti ehdi, jaksa, pysty tai kykene. Luvassa siis sähköpostin välityksellä lyhyitä ja töksähtäviä vastauksia jatkossakin. :D

Esimerkiksi juuri nyt, parin tunnin kuluttua minulla on alkamassa lähes tunnilleen viikon mittainen työputki, joka käsittää 60h töitä ja yhden vapaapäivän. Siitä voi itse kukin sitten laskea, että millaisia duunipäiviä täällä tehdään. Siihen päälle kun hoitaa eläimet, kotityöt, sosiaalisen elämän ja muun, niin ei hirveästi jää aikaa ja mielenkiintoa vastailla kyselijöiden sähköposteihin. Älä siis ihmettele, jos et saa kasaa kuvia ihkuista marsunpoikasista tai syväanalyysiä jonkun myytävän marsun luonteesta.

Jos minä vastaan kyselyysi esimerkiksi, että minulla SAATTAA EHKÄ MAHDOLLISESTI olla yksi kolmeviikkoinen urospoikanen vailla lemmikkikotia, että en ole päättänyt vielä pidänkö sitä itse vai en, niin se ei tarkoita sitä, että minä aion kyselijää varten kuvata kyseisen poikasen sisaruksineen edestä, takaa ja sivulta ja sen jälkeen siirrellä, muokata, pienentää, ladata, liittää ja lähettää kuvia jokaiselle halukkaalle sähköpostin välityksellä. Jos minä sanon, että blogi on pullollaan argentejen kuvia, että sieltä voi katsoa miltä argente näyttää, niin se ei ole vittuilua. Se on täysi tosiasia, että kukaan random marsunkyselijä ei varmasti erota noita argenteja toisistaan. Väitän, että jos lähetän kuvan mistä tahansa argentepoikasesta, niin kyseinen ihminen ei marsua hakemaan tullessaan todellakaan tiedä oliko kuvassa nyt se oma marsu vai ei. Tähän en kuitenkaan viitsi lähteä, vaan ihan rehellisesti sanon, että blogi on pullollaan kuvia, sieltä näkee esimerkkiä, miltä argente näyttää.

Ja jos vastaan, kun kysytään luonnetta, että "nämä myynnissä olevat kaksi marsua ovat vilkkaita ja hieman arkoja", eikä se riitä kyselijälle, vaan tarvitaan yksilöllisempää ja syvällisempää analysointia juuri tämän marsun luonteesta, niin se on sitten siinä. Marsu on marsu. Sillä on marsun luonne. Huvittavinta on, kun kysytään pariviikkoisten poikasen luonne-eroja... Öööh, ne ovat kaikki sellaisia, kun pariviikkoiset marsunpoikaset nyt ovat. En omaa niin hyvää mielikuvitusta ja luovaa kirjoitustaitoa, että alkaisin sepustamaan ihmisille erilaisia jännittäviä ja mielenkiintoisia luonteenpiirteitä eri marsuille, varsinkaan poikasille. Onhan se totta, että marsuja on erilaisia, toiset ovat jo luonnostaan rohkeampia, kesympiä jne. kuin toiset, jotka ovat puolestaan arkoja. Mutta marsuja ne ovat yhtäkaikki.

Moni lemmikinomistaja ei varmaan yhtään nyt ymmärrä, mitä tuo tyyppi nyt tuolla taas selittää (tietenkin jokainen marsu on oma yksilönsä ja ihan erilainen kuin se naapurin marsu!) mutta uskon (ja tiedän), että useampi kasvattajakaveri pystyy tähän samaistumaan.

Ja varsinkin, kun saan tämän tyyppisiä viestejä "moi olen sastamalasta, ilmoituksessasi luki että voit tuoda sastamalaan, koska voit tuoda sastamalaan, haluan ostaa sinulta marsun/hamsterin, minulla on kokemusta", niin kyllä jää vastaamatta ihan kokonaan. Ei vaan jaksa, jos toinen ei ymmärrä edes esitellä itseään.

Ja edelleen, kasvattien omistajien yhteydenotot ovat erittäin tervetulleita, kuten ne kaikki muutkin yhteydenotot, ei tarvitse pelästyä tätä kirjoitusta. Apua varmasti aina saa, jos siitä on kyse. Ja kuulumiset ovat aina tervetulleita. Järkeviin yhteydenottoihin vastaan aina mielelläni. Mutta halusin taas vain selventää, että minulla on muutakin elämää kuin marsut ja hamsterit. Ei siis kannata odottaa yövuoron jälkeen syväluotaavia analyyseja (tai mitään muutakaan turhaa höpönpöpönpöppöä) yhdestäkään marsusta ja sen luonteenpiirteistä. ;)

Kiitos ja hei, viettäkää mukavaa kesälomaa, meikä painaa duunia. ;)

MVA- ja EPET-hakemuksista...

Olen ollut SMY:n EPET-hakemusten käsittelijä loppuvuodesta 2011 ja MVA-hakemusten käsittelijä vuoden 2012 alusta. Muitakin yhdistyshommia on tullut tehtyä ja teen edelleen, mutta pieni sananen tähän väliin näistä hakemuksista...

Ihmettelen välillä suuresti tapaa, jolla ihmiset hakemuslomakkeita täyttävät tai hakemuksiaan lähettävät.

On esimerkiksi tullut monen monta kuorta ilman sitä hakemuslomaketta, kuoressa pelkkä sukutaulu ja sertilliset arvostelukaavakkeet. Yleensä lähettäjät ovat liittäneet mukaan jonkinlaisen lapun, johon ovat palautusosoitteen raaputtaneet (ihmettelen suuresti, että eikö tässäkään vaiheessa raksuta, että ehkä tänne kuoreen kuuluisi jotain muutakin laittaa, johon se osoite oikeasti kuuluisi kirjoittaa?), mutta onpahan tullut sellaisiakin, joissa tätä asiaa ole mietitty lainkaan. Siinä on käsittelijällä hetken aikaa sormi suussa, että kenenköhän marsusta tässä nyt on kyse, kun lähettäjän nimeä ei lue niin missään, edes kuoressa. Onneksi piirit ovat niin pienet, että joku varmasti tietää, kuka kyseisen marsun omistaa, mutta ei se silti poista sitä ongelmaa, että osoitekin tarvittaisiin paluupostia varten... Oikeastiko ihmiset luulevat, että minulla on täällä joku luettelo siitä, missä kukakin asuu ja osaan lähettää muotovaliotodistukset automaattisesti perille? Juu, ei ole.

On myös pyydetty useasti, että josko minä voisin sen puuttuvan hakemuskaavakkeen tulostaa ja täyttää, kun se sieltä kuoresta on puuttunut. Ehei, en voi. Enkä tee sitä ilkeyttäni, vaan siksi, että jos tekisin tämän palveluksen yhdelle, saisin kohta tehdä sen kaikille. Niin paljon niitä oikeasti puuttuu. Ja moniko jättäisi tämän jälkeen kaavakkeen tarkoituksella täyttämättä, jos kuulisi tällaisesta palvelusta? Niinpä...

Moni perustelee sen hakemuskaavakkeen puuttumisen sillä, että hakee MVA:n arvoa ensimmäistä kertaa. Hmmmm. Eikös silloin nimenomaan pitäisi lukea säännöt ja ohjeet erityisen tarkasti, kun jotain tekee ensimmäistä kertaa? Mielestäni se on siis erityisen huono selitys, että "olin ensimmäistä kertaa asialla, en VOINUT tietää". Koska jos pystyy minun osoitteenikin, johon hakemuksen lähettää, hakemaan ja selvittämään sieltä yhdistyksen nettisivuilta, niin pystyy varmasti myös ne ohjeet sieltä lukemaan.

On myös tullut hakemuksia, joissa on ollut hakemuslomake ja sertikaavakkeet, mutta ei sukutaulua. Mihin siis laitetaan muotovalioleima? Ei se pelkkä plakaatti autuaaksi vielä tee, vaan tarvitaan se asian virallistava leima papereihin.

On tullut hakemuksia, joissa on ollut sukutaulu, hakemuslomake ja sertiRUUSUKKEET. Hmmm. Mistä tiedän, että nämä ovat juuri tämän marsun saamia ruusukkeita? Nehän voivat olla ihan minkä marsun tahansa, ihan mistä näyttelystä tahansa. Noh, tämän sekaannuksen ymmärrän jotenkin kyllä itsekin, vaikka kyllä ohjeissa on selvästi sanottu sekin, että mukaan liitetään sertileimatut arvostelukaavakkeet, ei sertiruusukkeita.

On tullut yhden sertin anomuksia ilman alkuperäistä sukutaulua. Enhän voi silloin mistään tietää, jos en saa alkuperäistä rekisteritodistusta (esim.) ruotsalaisine leimoineen, että marsu on ihan oikeasti jo valmiiksi (esim.) se Ruotsin muotovalio, jolloin sille riittää se yks sertifikaatti Suomesta, että siitä tulee myös FI MVA. Miksi ihmiset ylipäätään tekevät marsulle uuden sukutaulun eivätkä käytä sitä alkuperäistä? Sehän olisi paljon yksinkertaisempaa, varsinkin jos eläin jo alkuperämään valio. Itse en ainakaan tykkäisi, jos joku rustailisi itse omia sukutaulujaan minun kasvateilleni.

On tullut anomuksia Ruotsin muotovalion arvosta. Hmmmmm. Mitenkäs minä ruotsalaiseksi muutun? Miten ihmeessä Suomen Marsuyhdistys voisi edes myöntää Ruotsin (yhdistyksen) valionarvon? Tosin, olen kuullut, että tanskalaiset tekevät juuri tätä, myöntävät muiden maiden valionarvoja omille jäsenilleen. Esimerkiksi Nordicin jälkeen. Mutta ei se nyt ihan vaan mene niin... Jos sitä ei täällä ole vahvistettu, ei sitä ole olemassa. Piste. Tosin parempi sekin, kuin eräät ruotsalaiset, jotka surutta käyttävät FI MVA (FICh) -titteliä, vaikka eivät ole sitä mistään anoneetkaan. Voisin mainita heti nimeltä ainakin pari pohjois-ruotsalaista kasvattajaa, jotka näin menettelevät, joiden kotisivuilla on mainostettu Suomen muotovalioita, vaikka yhdellekään en kyllä ole titteliä myöntänyt.

Usein myös hakemuskaavakkeet ovat puuttellisesti täyttetyjä. Yleisin puuttuva kohta on postinumero ja -toimipaikka. Kirjoitetaan pelkkä katuosoite. Tätä ihmettelen suuresti, mitä ihmiset ajattelevat? Että kyllä posti tulee perille pelkällä nimellä ja katuosoitteellakin toiselta puolen Suomea? Tähänkin auttaisi varmasti hakemuksen mukana lähetettävä palautuskuori postimerkkeineen, jolloin osoitteen oikeinkirjoitus jäisi täysin hakijan vastuulle eikä käsittelijän täytyisi jatkuvasti metsästää puuttuvia postinumeroita ja -toimipaikkoja. Mutta ikävä kyllä palautuskuorta ei näissä hakemuksissa vaadita, toisin kuin rekisteröinnissä.

Välillä saan myös hakemuksia, joihin omistaja on itse kirjoittanut esimerkiksi marsunsa nimen tai sukupuolen väärin. Yleensä anomuksen käsittelijä saa tässäkin kohtaa haukut, kun en ole niitä sukutaulusta tarkistanut. Hmmm. Ehkä se anomuksen käsittelijä luottaa sen verran, että omistaja itse osaa kirjoittaa marsunsa nimen hakemukseen oikein tai ainakin tietää sen sukupuolen. Tarkistan kyllä, että on lyön leiman samannimisen marsun rekisteripaperiin kuin mitä hakemus koskee, mutta enpä ala tarkistamaan, että täsmääkö nyt jokainen kirjain hakemuksessa ja sukutaulussa tai onko sukupuoli nyt ihan varmasti oikein merkitty hakemukseen. Kyllä se jää sen anojan vastuulle.

Mitäkö yritän sanoa? Tämä on homma on ihan kivaa, tykkään tehdä tätä, mutta yrittäkää ihan oikeasti täyttää ne hakemukset oikein ja laittaa kaikki pyydetty sinne kuoreen mukaan, niin helpotatte kummasti käsittelyä. :) Jos hakemus on täytetty vähän "sinne päin" tai on muuten puutteellinen, niin en oleta, että sitä myöskään on kovin kiire silloin saada takaisin. Olen aina pyrkinyt käsittelemään hakemukset kahden viikon sisällä niiden saapumisesta, mutta kaikki epämääräisyydet ikävä kyllä pidentävät käsittelyaikaa auttamatta.

Ja ei, en ole itsekään täydellinen. Olen joskus unohtanut allekirjoittaa hakijalle paluupostissa lähettämäni muotovaliotodistuksen, kerran olen itse sössinyt marsun sukupuolen väärin todistukseen ja kerran sekoilin rekisterinumeroiden kanssa, mutta sen huomasin onneksi itse ennen todistusten eteenpäin lähettämistä.

Knoppitietona vielä loppuun, että tänä vuonna on tähän mennessä myönnetty 25 muotovalionarvoa ja neljä Eliitti-pet-titteliä. Vasta! Yhtään hakemusta ei ole vielä Juhlanäyttelyn jälkeen saapunut, niitä edelleen odotellessa...

Tajunnan virtaa kakkaavista marsuista ja muusta...

Olen tätä aihetta mielessäni pohtinut jo jonkin aikaa ja kelannut, että haluaisin tästä jotakin tänne blogiin kirjoittaa. Vieläkään en ole saanut selvitettyä, että mitä ja miten, mutta yritetään nyt jotain tekstiä edes saada aikaan...

Nimittäin eläinten hankinta ja määrän räjähdysmäinen kasvaminen lyhyessä ajassa. Joojoo, varmasti moni nyt ajattelee, että minulla nyt ei ainakaan ole mitään varaa sanoa kenenkään eläinmäärästä mitään, kun itselläni kerran on näitä näin paljon, mutta kyllä minä aika pitkään menin ihan vain sillä kolmella tai neljällä marsulla. En minä näitä heti näin montaa hankkinut. Ensimmäiset kaksi siis tulivat vuonna 2006, kolmas 2007 ja neljäs 2008. Aika maltillisesti siis olen kyllä aloittanut marsujen kanssa.

Niin sen mielestäni kuuluisi mennäkin, tutustutaan lajiin ja sen ominaisuuksiin ja vaatimuksiin. Marsut ovat toisaalta aika vaativiakin lemmikkejä, ainakin siinä kohtaa kun määrä alkaa kasvaa. Ne ovat äänekkäitä ja ne syövät ja kakkivat todella paljon. Kahden marsun hoitaminen, ruokkiminen ja siivoaminen on ihan eri juttu kuin jo vaikka kymmenen. Heinää ja purua saa roudata kotiin selkä vääränä, tuoreruuista ja pelleteistä puhumattakaan, niihin palaa jo rahaakin. Miten hoituu jätehuolto esim. kerrostalossa tai ylipäätään kaupunkialueella, kun likaisia puruja alkaa tulemaan säkki kaupalla? Mistä saa riittävän määrän hyvää heinää? Ja niin edelleen ja niin edelleen...

Moni innostuu hankkimaan itselleen (ehkä ensikertaa) lemmikkejä siinä kohtaa, kun muuttaa omilleen asumaan. Näitä on todella monia tapauksia nähty eri foorumeilla, kun (yleensä) nuori naisihminen innostuu pikkujyrsimistä (marsu, kani, gerbiili, hamsteri jne.) ja täyttää niillä asuntonsa eikä hetken kuluttua enää jaksakaan kakkasavottaa ja muita velvollisuuksia. Niitä on niin helppo, kiva ja vieläpä halpaa (verrattuna esim. koiraan) hankkia siinä vaiheessa, kun kukaan ei ole kieltämässä. Varaa marsun tuolta ja toisen täältä ja tuollakin olisi tuollainen pitkäkarvainen ja tuolla taas muuten vaan kivan värinen ja... Hupsista, niitä onkin jo se kymmenen. Eikä ensimmäisenkään hankkimisestä vielä kovin montaa viikkoa tai kuukautta. Ei mene välttämättä edes kovinkaan kauaa ja kohta on eläinkööri myynnissä "muuttuneen elämäntilanteen vuoksi" tai sitten yllättää allergia.

Sama koskee kasvatusta ja sen aloittamista. En ole ikinä oikein ymmärtänyt sitä, kun innostutaan jostakin eläinlajista ja päätetään samoin tein alkaa niitä kasvattamaan, vaikka ei oikeastaan edes tiedetä millaiseen lajiin ollaan "sotkeutumassa". Saattaa tulla esimerkiksi isonakin yllätyksenä, että hamsterit pitävät meteliä yöllä! Siis ajatella, yöeläimet mekkaloivat yöllä... Juuri erään kasvattajatuttavan kanssa oli puhetta siitä, että moni marsuja kasvattamaan alkava ei jaksa sitä hommaa kahta vuotta pidempään. Marsujen lisääntyminen ja tiineydet eivät ole mitenkään erityisen helppoja ja kun ne tosiaan syövät ja kakkivat niin mahdottoman paljon.

Itselläni tulee tänä vuonna siis kahdeksan vuotta (vasta!) marsuilua täyteen enkä todellakaan tiedä, kuinka kauan aion tätä vielä jatkaa. Moni olisi varmasti jo luovuttanut moneen kertaan, sen verran epäonnea on omalle kohdalleni näiden kanssa sattunut kasvatusuran aikana.

No niin. Tällaista tuli oksennettua ulos. Mietin tässä vielä, että julkaisenko vai enkö, onko tässä koko jutussa mitään pointtiakaan? Mitä halusin tällä kertoa? Ehkä sen, että lemmikit on ihania, lemmikit on kivoja, ainakin siihen asti, että niitä on sopiva määrä. Kasvattajalla tilanne on toinen, koska päätarkoitus on kuitenkin se kasvattaminen ja sitä ei ikävä kyllä pysty kovin pienellä määrällä pyörittämään.

Yhdistysjuttuja

Toissapäivänä oli yhdistyksen syyskokous Lohjalla. Paikalla meitä oli huikeat kuusi henkeä, valtakirjoja yhteensä neljä. Aivan järjettömän valtaisa osanotto siis. Yhdistyksessä on jäseniä noin 140 ja paikalla on kuusi. Omat hommat yhdistyksessä säilyivät ennallaan (lehti, MVA- ja EPET-hakemukset, moderointi jne.). Hallituksessa en ole ensi vuonnakaan ja siihen on syynsä. Eikä kaduta yhtään, kun on nyt seurannut yleistä keskustelua (volinaa) siitä, kuinka Lemmikkimessuilla marraskuussa ei ole SMY:n marsunäyttelyä.

Ja tästä päästäänkin aiheeseen, josta aion nyt kirjoittaa. Kovasti aina ollaan vaatimassa, että SMY:n pitää järjestää sitä siellä ja SMY:n pitää tehdä tätä täällä. "Kyllä SMY:n kuuluu hoitaa", kuten eräskin "omaa" näyttelyään kovasti "järjestämässä" ollut henkilö tokaisi.

Kuka/mikä on SMY? Se on yhdistys. Se ei ole mikään mystinen henkilö, joka itsekseen asioita hoitelee. Yhdistyksessä puolestaan on jäseniä. Ne jäsenet niitä asioita tekevät. On yhdistyksellä toki myös hallitus. Omasta mielestäni hallituksen asia on kyllä hoitaa ja päättää yhdistyksen asioista, mutta onko yksin hallituksen (7-5 ihmistä niistä 140:sta) vastuu järjestää yksinään näyttelyitä, kun loput jäsenistöstä ei tee mitään? Näin kärjistetysti sanottuna, tokihan myös hallituksen ulkopuolella on aktiiveja (itseäni tässä kohtaa erityisesti korostaakseni, köh köh), mutta omaan mieleeni ei tulisikaan vaatia näyttelyä esimerkiksi Raumalle tai Sastamalaan ja olla sitten tekemättä mitään kyseisen näyttelyn hyväksi. Tai todeta, että kyllä SMY:n kuuluu hoitaa minulle näyttely tänne, kun minä niin haluan. Olenhan sentään jäsen.

Juuri tänään puheenjohtajamme kyseli Facebookissa ihmisten ehdotuksia uusista näyttelypaikoista. Paljon tuli ehdotuksia ja se on oikein kiva, mutta oli vaan pakko käydä heittämässä väliin kommenttia siihen suuntaan, että olisi ihan kiva, jos kaikki omaa kotipaikkakuntaansa ehdottaneet myös olisivat valmiita sitten hommiin sen näyttelyn eteen. Ettei siis vain ehdotettaisi ja sen jälkeen odotettaisi, että joku sen näyttelyn siihen kotiovelle tuo ja tekee. Helppo se on toivoa näyttelyä jonnekin satojen kilometrien päähän sieltä, missä esimerkiksi juuri hallituksen jäsenet ja muut aktiivit majailevat. Se totetus onkin sitten toinen juttu. Ei se ole mitenkään yksinkertaista järjestää näyttelyä useamman sadan kilometrin päästä käsin jonnekin. Usein paikan päällä on ihan käytännön hommia, jotka täytyy siellä paikan päällä hoitaa ja tehdä, vaikka hallitus hankkisikin esimerkiksi tuomarit ja palkinnot. Tosin, ne tuomarit ja palkinnotkin täytyy sinne paikan päälle saada jotenkin... Kuinka moni esimerkiksi haluaa lähteä aamulla ennen kukonpieremää näyttelypaikalle ihan vaan vaikka kantamaan pöytiä tai muuta vastaavaa, kun matka on muutenkin pitkä ja herätys aikainen? Vai olisiko mukavampi mennä "valmiiksi katettuun pöytään"?

Mutta palatakseni vielä tämän vuoden Lemmikkimessuihin eli Lemmareihin, siellä ei käsittääkseni ole näyttelyä ensi kuussa yksinkertaisesti sen takia, että tekijöitä ei ole. Yhdistys järjesti juuri kuukausi sitten todella suuria ponnistuksia vaatineen Nordic Championship Shown eikä taida paukut enää riittää niillä kourallisella tekijöitä, jotka Nordicinkin pystyyn laittoivat, heti uuteen ponnistukseen. Messunäyttelyt kun kuitenkin ovat normaalisti ne suuritöisimmät näyttelyt, joita SMY järjestää, jos kerran neljässä vuodessa olevaa Nordicia ei oteta lukuun. Joten kaikki, jotka nyt kiukuttelevat, että Lemmareilla ei ole marsunäyttelyä, voisivat kenties mennä hieman itseensä ja katsoa peiliin. Olisitko juuri sinä voinut itse tehdä näyttelyn eteen jotain? Tarjota apuasi? Näyttelyä ei ole myöskään ensi kevään PetExpossa, mutta täysin SMY:stä riippumattomista syistä. Yhdistys olisi sinne ollut kyllä menossa, mutta sinne ei ilmeisesti mahtunut näyttelyä pitämään.

Itse en ole koskaan messunäyttelyistä välittänyt, joten en sinänsä ole näiden näyttelyiden puuttumisesta lainkaan pahoillani. En myöskään ole koskaan ollut messunäyttelyitä rakentamassa. Luultavasti olisin ollut, jos ne olisivat erityisen lähellä sydäntäni, mutta kun eivät ole. Sen sijaan olen ollut järjestämässä näyttelyä useamman kerran mm. Raumalle ja Sastamalaan. Miksi? No siksi kun olen niihin paikkoihin näyttelyn tahtonut.

Mutta, kuten ensimmäisessäkin kappaleessa sanoin, tällä hetkellä yhdistyksessä on jäseniä noin 140 ja yhdistyksen syyskokouksessa jäseniä oli paikalla kuusi. Suunnilleen samanlaisella suhdanteella niitä näyttelyitäkin järjestetään. Että miettikääpä sitä, kun seuraavan kerran marisette yhdistyksen näyttelyistä tai siitä missä ja miten usein niitä pitäisi olla.

Ugh, olen puhunut.

Ps. Marsu Magazinessa 2/12 on julkaistu artikkeli näyttelyn järjestämisestä.

Kasvattajan vastuu, part II (tai jotain sinne päin)

Seuraa avautumista. Pakko nyt sanoa sananen asiasta, josta "marsupiireissä" on keskusteltu tässä hiljattain.

Varausmaksu. Monella lukee myynti-ehdoissa "varausmaksua ei palauteta jos varaus perutaan myyjästä riippumattomista syistä", ilmeisesti siksi, kun kaikilla muillakin se lukee eikä ihan kuitenkaan ymmärretä mitä se sitten oikeastaan edes tarkoittaakaan. On vaan hienoa, kun se lukee siellä kotisivuilla...?

Mitä kyseinen lause sitten tarkoittaa? Tarkoittaako se, että jos marsu sairastuu (eihän se toki myyjän vika ole = myyjästä riippumaton syy), niin varausmaksua ei tarvitse palauttaa, vaikka myyjä itse peruisi varauksen? Tai jos marsu kuolee, tuskin sekään myyjän syytä on. Tai mitäpä vaikka jos jo varattu marsunpoikanen muuttuu niin sietämättömän söpöksi, että sitä ei vaan yksinkertaisesti pysty myymään, vaikka se olisi jo varattu? Eihän se nyt myyjän syy ole, jos se poikanen on vaan niin ihana, ettei sitä pystykään myymään! Ja tyhmä ostaja vaatii varausmaksuaan takaisin! Kehtaakin!

No joo. Pakko oli vetää hieman överiksi, sillä en ihan oikeasti ymmärrä miten joku voi olla niin TYHMÄ ja ÄÄLIÖ, että kuvittelee, että hänen ei  tarvitse palauttaa varausmaksua varaajalle, koska varattu marsu on sairastunut. Koska kyllähän nyt lapsikin sen ymmärtää, että jos marsu sairastuu --> myyjä peruu varauksen --> myyjä palauttaa varausmaksun. "Marsun sairastuminen ei ole minusta riippuvainen syy, minun ei tarvitse palauttaa varausmaksua." Voi hyvää päivää vaan taas. Eihän se nyt sen varaajankaan syy ole?

Tähän asiaan törmäsin ensimmäisen kerran siis eräässä Facebookin myyntiryhmässä ja heti perään myöhemmin samana päivänä eräällä nimeltä mainitsemattomalla foorumilla, tosin toisesta näkökulmasta. Facebookissa samasta asiasta kirjoitti varaaja, foorumilla myyjä. Tosin foorumilla sanottiin, että kyse on eri tapauksista, jotka eivät liity toisiinsa. Kaksi täysin vastakkaista näkemystä samaan asiaan (varausmaksun palauttaminen varatun marsun sairastuttua) kuitenkin vastakkaisilta osapuolilta, oli kyse samasta tapauksesta tai ei, sillähän ei sinänsä ole merkitystä. Aihe oli sama ja mielipiteet eroavat.

Sinänsä positiivista kyllä, että tässä Facebookin tapauksesa myyjä on perunut varauksen ja kertonut marsun sairastuneen eikä vain myynyt sairasta marsua kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin. Mutta onpa kiva, että tällaiset "kasvattajat" (tai lähinnä itseään kasvattajiksi kutsuvat eläinten lisäännyttäjät) pilaavaat oikeiden kasvattajien maineen. Nytkin jo Apulassa varoitellaan varausmaksujen maksamisesta. Ehkä kuitenkin edes se virallinen kasvattajanimi herättää varaajissa luottamusta. Saa nähdä miten tässä tulee käymään, kun kaikenlaisia huijareita näyttää olevan liikkeellä.


Lisäys 19.27.

Vielä vähän lisää varausmaksusta, vähän toisesta näkökulmasta. Aamulla unohdin mainita tätä kirjoittaessani, että puolisoni kertoi viime viikolla kuulleensa keskustelun, jossa henkilö A valitti henkilö B:lle, että heitä on huijattu koirakaupoissa. Että kasvattaja ei palauta varausmaksua, vaikka he löysivät ja ostivat jo toisen koiran. Että tästä kyllä valitetaan vähintään Kennelliittoon, kuluttaja-asiamiehelle, Karpolle, tehdään rikosilmoitus ja mitä vielä. Siis voi apua ja haloo. Mikä virka sillä varausmaksulla olisi, jos se palautettaisiin kun ostaja tuleekin toisiin aatoksiin? Ihan oikeasti, eikö sitten olisi sama olla ottamatta sitä varausmaksua, jos palautusperuste olisi se, että ostaja löysikin toisen koiran, jonka sai heti ja jonka luovutusikää ei tarvinnut odottaa? Miksi kukaan ottaisi edes varausmaksua? Eiköhän sen varausmaksun tarkoitus ole estää juuri tällaiset päähänpistot. Haloo, ääliöt.

Kasvatit maailmalla

Tiedän, että kasvattajalla ei ole mitään oikeuksia myymäänsä eläimeen enää sen jälkeen, kun se on omistajaa vaihtanut, mutta olisi kuitenkin ihan hirveän kiva, jos ihmiset viitsisivät ilmoitella, kun aikovat luopua kasvateistani. Ei ole kauhean häävi kuulla toiselta kasvattajalta, että kasvattia kaupitellaan jossain Torilla tai Apulassa ja vielä ilmeisesti kasvatuskäyttöön, vaikka itse on kyseisen eläimen täysin lemmikkitasoisena myynyt lemmikiksi.

Eihän sitä tiedä, moniko kasvatti on edelleen samalla omistajalla, jolle se on aluperin myyty, kun niin todella harva mitään kuulumisa edes kertoo, mutta olisi kiva edes tällaisessa tilanteessa kuulla kun eläimestä ollaan luopumassa.

Olisi kiva ylipäätään kuulla kasvateista, jotka ovat maailmalle lähteneet. Pari sellaista kasvatin omistajaa onkin, jotka suht säännöllisesti jotain kuulumisia kertovat kuvien kera (enkä tarkoita tällä mitään viikottaista tai edes kuukausittaista päivitystä) ja joidenkin elämää pystyy seuraamaan foorumeilla tai blogeissa, mutta sitten on niitä, joista ei enää kuule mitään sen jälkeen kun eläin on laatikkoon laitettu ja auton perävalot lakkaavat näkymästä.

Tässä vielä hieman listaa kasveteistani, jotka ovat maailmalle lähteneet, osa kylläkin ilman Wannabe-etuliitettä ennen nimen myöntämistä;

Wannabe Amroth
Wannabe Bittersweet
Wannabe Bombadil
Wannabe Burlesque
Wannabe Chocolatechip Cookie
Wannabe Chewbacca
Wannabe Cupcake Candy*
Wannabe Dille
Wannabe E-koodi
Wannabe Fëanor*
Wannabe Hekate
Wannabe Karma
Wannabe Legendary Lovestory
Wannabe Lionhearted Lollipop
Wannabe Master of Puppets
Wannabe My Friend of Misery
Wannabe Nevermind
Wannabe Playboy
Wannabe Question Mark
Wannabe Riiviöiden Ruhtinas
Wannabe Rosalie Cullen
Wannabe Unnamed Feeling
Wannabe Yedi Master Yoda
Wannabe Ånnellinen Åpåssumi
Wannabe Äksönsankari
Wannabe Särmis

Näiden kaikkien kasvattajana papereissa, jotka jokainen on saanut mukaansa, Pauliina Tuppurainen.

Sekä maailmalle lähteneitä muiden kasvatteja, jotka ovat meillä asuneet;

AbbyLines Carob, rex
Olen Niin Pop, rex
Kotikummun Älämölö, rex
Muskotin Poikatyttö, rex
Toista Maata**, rex
Tuntematon Sotilas, rex
Caviecares Lady**, rex
Bergatrollets X-anadu, rex
Pickersleigh All or Nothing, rex
Redets Bingo, rex
Bergatrollets Twiggy, rex
S MVA AbbyLines Billy Bear, aby
Maailman Dantori, aby
Maailman Ympäri, aby
Maailman Äyskäri, aby
Maailman Chopperi, aby
Maailman Viikari (syntynyt meillä sijoituspoikueeseen), aby
Maailman Vampyyri (syntynyt meillä sijoituspoikueeseen), aby
Imargos Tanica, nonself black magpie
Nevian Jubilee, nonself black magpie
Nevian Miss Maggie, nonself black magpie
Chokladfabrikens Spotify, nonself chocolate magpie
Aika Adonis, nonself black harlequin
Dixie Almond Pie, nonself tsw
Destroy Castles, nonself tsw
Magical Merlin, eng. crest tsw
Daphny, self cream
Zabrina, skinny
Huevos del Oro, skinny
Sleepwalker, lunkarya peruaani
Tunaby Checker, ch-teddy crest
Eos, ch-teddy crest

Ehkä joku nimi saattaa puuttuakin, ihan täysin en muistiini luota.

Ja sitten on vielä sateenkaarisillalle siirtyneet, joita niitäkin on ihan jokunen, mutta jonka perään ei kuitenkaan tarvitse kysellä, koska tiedän missä ne ovat...

Osan tässä mainituista marsuista sijainti on hyvinkin tiedossa, mutta listasin nyt kuitenkin kaikki maailmalle matkanneet. Olisi kiva kuulla kuulumisia ihan kaikista teillä tietämättömillä olevista. :) Sähköpostia voi laittaa wannabe.marsut@gmail.com :)

Liian kallis marsu

Nyt on taas pakko tehdä tällainen pakollinen avautumiskirjoitus, näitä näköjään tulee silloin tällöin. Tiedän, että tämän johdosta tullaan varmasti vetämään taas herneitä hengityselimiin, kuten kävi myös "kasvattajan vastuu" -kirjoitukseni kanssa, jos/kun tunnistetaan itsensä kirjoituksesta. En tätäkään kirjoitusta osoita erityisesti kenellekään, tapauksia on useampiakin, mutta haluan kuitenkin kirjoittaa aiheesta.

Kyseessä on siis marsujen kyselijät. Heti alkuun sanon, että joukossa on monia todella ihania ja asiallisia ihmisiä, joten kirjoitus ei todellakaan koske kaikkia kyselijöitä. Voi kun kaikkien kanssa asiat menisikin niin helposti, että otettaisiin yhteyttä, esiteltäisiin itsensä ja kerrottaisiin vähän omasta marsukokemuksesta, marsun tulevasta kodista jne. Ei tarvitse kirjoittaa romaania, tai edes novellia, itsestään ja perheestään, riittää kun vähän kertoo jotakin eikä vain töksäytä "mitä maksaa, saaks kuvii, tuoks helsinkiin?".  Kysyttäisiin marsun hintaa, ei alettaisi tingata, ei kinuttaisi ilmaiseksi. Ei jurputettaisi varausmaksusta, ei kinuttaisi kyytiä ilmaiseksi toiselle puolelle Suomea. Ja vielä lopuksi ilmoitettaisiin, jos sitä marsua ei syystä tai toisesta halutakaan. Aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin, postauksissa "kasvattamisen riemua" sekä "kun hankit eläimen kasvattajalta".

Koko kevään on ollut melko hiljaista tällä rintamalla, kyselyitä ei ole juuri tullut ennen kuin kuu vaihtui kesäkuuksi, siinä oli joku pienoinen havaittavissa oleva piikki kyselyissä, kunnes taas hiljeni. Ja tosiaan sain idean kirjoittaa aiheesta "marsun hinta".

Ovatko marsut liian kalliita? Ovatko marsut liian halpoja? Useimmilla virallisilla kasvattajilla naaraspoikasen hinta on 60€ tänä päivänä. Vanhemman, jalostukseen käytetyn naaraan saa 40€:lla. Usein uroksia saa halvemmalla, varsinkin vanhempia uroksia, koska niitä ei pysty niin helposti asuttamaan laumoissa, ainakaan niitä vanhempia, jo naaraiden kanssa asuneita uroksia. Luovutusikäiset urospoikaset ovat samoissa hinnoissa naaraspoikasten kanssa, joku saattaa niistäkin pyytää vitosen tai kympin vähemmän kuin naaraspoikasesta. Sitä en tiedä, mihin tämä oikeastaan perustuu.

Eläinkaupoissa marsut maksavat 65-80€. Niille harvemmin saa mukaan papereita eli tietoa marsusta, sen syntymäajasta, vanhemmista tai ylipäätään mistään. Yleensä eläinkauppamarsu on tuotu ulkomailta eläintukusta (joita voisi verrata pentutehtaisiin) ja sen taustoista ei ole minkäänlaista tietoa. Toki joissakin eläinkaupoissa myydään myös kasvattajilta peräisin olevia marsuja tai niitä saatetaan kasvattaa siellä eläinkaupan takahuoneessa. Tosin, on myös kasvattajia ja kasvattajia. Itse en tituleeraisi kasvattajaksi ketään, kuka teettää nimenomaan eläinkaupoille risteytyspoikasia liukuhihnalla.

"Marsubisneksellä" ei kukaan pääse rikastumaan, ainakaan kukaan "oikea" kasvattaja. Kulut ovat paljon suuremmat kuin tulot. Siksi pistääkin jurppimaan, kun joku haluaa ilmaisen marsun. "Anna joku sellainen marsu, millä et tee enää mitään." Itse en periaatteestakaan jakele marsuja ilmaiseksi, olisivat ne miten turhaksi sitten käyneetkään minulle. Esimerkiksi 20€ on täysin nimellinen korvaus marsusta, mutta sekin on usein näille ilmaisen marsun haluajille liikaa. Kasvattajakavereiden kanssa tehdyt vaihtokaupat ym. ovat asia aivan erikseen tai hyvälle ystävälle eläkekotiin sijoitetut mummomarsut. Tuntemattomille ihmisille en marsuja jakele  ilmaiseksi, ihan vaikka periaatteestakaan. Minä en siitä nimellisestä 20€:sta rikastu hiukkaakaan, mutta kai sitäkin joku voi rahanahneutena pitää, kun ei ilmaiseksi marsua saa, vaikka se on "turha".

Sitä en myöskään ymmärrä, kun hyvin potentiaaliselta vaikuttava yhteydenotto alkaa sanoilla "olen aina halunnut juuri tämän rotuisen/värisen/whatever marsun, mutta lähimmät kasvattajat asuvat satojen kilometrien päässä jne." ja sitten kun sen unelmien marsunsa saisi ja jopa kuljetuksen sille sinne satojen kilometrien päähän, niin sitten siitä ei halutakaan maksaa. Tai  hinta on liian kallis. "Poikasenkin saa jo tuolla hintaa." No, ei kyllä saa. Ja onnea vain etsintään. Tämä on aina jotenkin ristiriidassa sen alkuperäisen viestin kanssa.

No, ehkä tällainen hullu marsunainen ei asiaa ymmärräkään, koska on itse pistänyt satoja ja satoja euroja palamaan mm. juurikin eläinten rahtaamisella ulkomailta ja muutenkin ajellut niiden takia satoja kilometrejä edes takaisin. Jos jotakin tietynlaista eläintä on halunnut vuosia, mutta koska kasvattajia on vähän ja asuvat vielä perhanat ihan väärällä puolen maata, ei luulisi, että ostopäätös siinä kohtaa kaatuu eläimen hintaan. Varsinkaan kun puhutaan kuitenkin muutamasta kympistä, ei satasista. Ehkä siinä alkuperäisessä viestissä sittenkin vähän liioiteltiin, ei se eläin ihan niin haluttu ollutkaan kun annettiin ymmärtää.

Marsujen kuljetukset ovat myös ihan oma juttunsa. Varta vasten en kenellekään lähde marsuja minnekkään kiikuttamaan (en todellakaan näillä bensan hinnoilla), mutta toki voin marsun mukaan ottaa, jos samalla olen jonnekin menossa. Näyttelyt ovat tästä yleisin esimerkki. Ja näin tehtiin mm. toukokuussa, kun marsuja kyseltiin jostakin kaukaa, Jyväskylän yläpuolelta ja sovittiin sitten treffit Nokialle, jonne olin muutenkin menossa. Kuljetuspalkkaa en pyytänyt, koska marsun tuonti hoitui siinä sivussa, mutta sain ostajilta kuitenkin 5€ bensarahaa. Tämä piristi kyllä mieltä ja oli mukava kädenojennus ostajilta. :)

En ole tainnut koskaan pyytää siitä erikseen rahaa, jos olen marsun "samalla" tuonut jollekin, kun olen jonnekin mennyt muutenkin. Ymmärrän kyllä silti heitä, jotka sen 5€ ottavat siitä kun kuskaavat joltakulta toiselta marsun jollekin tuntemattomalle 350km matkan, se on täysin ymmärrettävää, vaikka sekin "siinä samalla" meneekin, tuskin omasta kasvatista moista pyytäisivätkään. Ulkomaan reissut ovat tietysti aivan oma juttunsa, silloin otetaan jo kavereiltakin hintaa kuljetuksista, koska se omakin matka maksaa yleensä mansikoita. Olisihan se hullua maksaa itse satoja euroja reissusta samasta syystä ja kuitenkin tuoda samalla ilmaiseksi marsuja tutuille. Mutta nyt taidettiin jo eksyä aiheesta...

Olisi kyllä mukava julkaista täälläkin joskus se Aidan kirjoittama artikkeli "Marsubisnes", joka on julkaistu mm. Marsu Magazinessa ja Nakertajissa. Kyllä näihin huomattavasti enemmän rahaa menee kuin niistä koskaan saa. Se olisi mukavaa myös ostajaehdokkaiden ja kyselijöiden ymmärtää siinä kohtaa, kun alkavat tinkaamaan siitä eläimen hinnasta.

Minipieni

Kiitos, Lemmikki-lehti. Tai pitäisikö sanoa Lemmikki-lehden "kysy asiantuntijalta" -palstan toimittaja. Sait minut näyttämään ääliöltä.

Minuahan pyydettiin tuossa reilu kuukausi sitten vastaamaan tuonne palstalle jonkun lukijan lähettämiin marsuaiheisiin kysymyksiin. Suostuin tietenkin ja pidin erittäin positiivisena sitä, että kysymykset esitetään viralliselle kasvattajalle, joten voisi olettaa, että vastauksetkaan eivät mitään täyttä höpöhöpöä ole.

No, sain lehden tänään käsiini (se on kaiketi ilmestynyt viime viikon maanantaina) ja muutama ärräpää siinä sitten pääsi. Vastaukseni ovat täysin muokattuja. Asiasisältö on kyllä pysynyt, mutta itse esitin useamman asian kuitenkin toisin ja toisista kohdista on jätetty muuten vain puolet vastauksesta pois, mielestäni olennaisia juttuja kuitenkin. "Paras" oli kuitenkin se, että käyttämäni termi "minimikokoinen häkki" oli korvattu termillä "minipieni häkki". Mikä hitsinpimpulan MINIPIENI? Mikä se on? Eihän se ole edes suomea!

Pistin toimittajalle jo palautetta asiasta suoraan. En siis tyydy riehumaan täällä selän takana mitään asialle tekemättä, mutta jonnekin piti päästä kuitenkin purkamaan. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten vastauksia voidaan muutella noin radikaalisti varmistamatta, että niiden alle voi edelleen muokkausten jälkeen pistää vastaajan nimen.

Minipieni. Kyllä kismittää. En ikinä koskaan milloinkaan enää vastaa yhtään mihinkään tällaiseen, se on vissi.

Turhautuminen

Nyt seuraa avautuminen. Hieman nimittäin turhauttaa. Viikko sitten laitoin seuraavan tekstin Marsu Magazinen Facebook-sivulle, marsut.netin foorumille ja levitin sitä muutenkin pitkin Facebookin erilaisia marsuyhteisöjä sekä pistin jopa henkilökohtaisia pyyntöjä joillekin ihmisille.

Kesä tulee taas ja kohta myös marsut pääsevät ulkoilemaan! Olisi kiva saada seuraavaan lehteen (joka on ns. kesänumero) kuvia ja juttuja marsujen ulkohäkeistä, -tarhoista tai -aitauksista, millä nimellä niitä nyt kutsutaankin.
Olisi mukava myös kuulla onko häkki itse rakennettu vai ostettu, millainen häkki mahdollisesti oli rakentaa, paljonko häkki kustansi, onko häkki ns. toimiva vai muuttaisitko häkissä jotakin, milloin marsut ulkoilevat (esim. toukokuusta alkaen, vasta heinäkuussa, pari tuntia päivässä, yön yli jne.), mitä marsut pitävät ulkoilusta jne., ja ihan mitä tahansa kesäulkoiluun liittyvää.
Kuvat ja jutut voi lähettää osoitteeseen marsu.magazine@gmail.com. Olisi kiva saada lehteen mahdollisimman monta erilaista kesäulkoiluratkaisua! :)

Arvatkaa montako vastausta olen saanut?  NOLLA! ZERO! NONE!

No, ei sinänsä yllättänyt. Ei enää. Johan tätä lehteä on tässä jo yli vuosi tehty. Juuri ketään ei tunnu kiinnostavan koko lehti. Tai kiinnostaa se siinä mielessä, että sitä on kiva haukkua. Liian vähän sitä ja liian paljon tuota. Välillä ihmettelen, miksi itse edes vaivaudun. Onneksi muutama ihana ihminen kuten esimerkiksi Jannika, Lea ja Aida löytyy (syrämmiä teille <3<3<3<3<3<3), joilta saa materiaalia lähes joka lehteen ja viimeistään pyydettäessä, mutta missä on muu jäsenistö? Ja ettei nyt kukaan materiaalia joskus lähettänyt suutu, niin kyllä teitäkin on, jotka joskus satunnaisesti jotain lehteen lähetätte ja se on oikein mukavaa. Voi kun teitä olisi vain enemmän!

Haastankin nyt teidät lukijani lähettämään kuvan ja kirjoittamaan pienen pienen jutun, ihan vaikka kertomaan häkin koosta, omasta marsuille tarkoitetusta ulkoiluhäkistänne! Sinun ei tarvitse olla SMY:n jäsen, materiaalia voit silti lähettää lehteen. Ja jos et ole jäsen, niin miksi et samalla liittyisi jäseneksi? Saisit tämän kivan marsulehden itsellesi neljä kertaa vuodessa. Kerron kyllä mielelläni lisää jäseneksiliitymisestä tai voit ottaa siitä selvää Suomen Marsuyhdistyksen kotisivuilta.

En ruikuta siis sen takia, että lehdessä mitään suunnatonta materiaalipula olisi, mutta kunhan vain ajattelin, että kesän kynnyksellä ilmestyvässä lehdessä olisi kiva olla erilaisia kesäjuttuja, joista marsujen kesäulkoilu on varmasti mukavampia. Mutta kenenkään muun mielestä se ei ilmeisestikään ollut kiva idea. En tiedä vaikuttaako tämä loputon talvi siihen, että kukaan ei vielä kykene ajattelemaan mitään kesäjuttuja vai mikä tässä on. En odottanut vastauksia samana päivänä enkä edes seuraavana. Mutta luulisi, että kun on viikko kulunut, olisi edes joku vastannut.

Olisi niin ihanaa, jos joku ihana blogin lukija nyt innostuisi jutun kuvineen väsäämään omien marsujensa ulkohäkistä!

...Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato, vai miten se meni.

Kasvattajan vastuu

Olen pyöritellyt tätä aihetta päässäni muutaman päivän ja miettinyt pitäisikö siitä kirjoittaa. Vai olla kirjoittamatta. Ja jos kirjoittaisi, niin mitä sitten. Ja mistä näkökulmasta. Tässä nyt hieman tajunnan virtaa siitä, miten kasvattajan tulisi tai ei tulisi myydä eläimiään, lähinnä näkökulmasta kasvattajalta kasvattajalle.

Omasta mielestäni kasvattajan sanaan tulee voida luottaa. Jos kasvattaja myy eläimen ulkomuototasoisena, se myös on ulkomuototasoinen (eri asia on tietenkin myydä "lupaava" poikanen, josta ei välttämättä sitten kehitykään niin hienoa, kun on odotettu). Tosin heti päästään kysymykseen, että mikä on ulkomuototasoinen. Onko se eläin, jolla ei ole hylkääviä virheitä vai onko se sertin tasoinen eläin? Omasta mielestäni ennemminkin jälkimmäinen. Itse ainakin sanon rehellisesti, että toki tämän voi ulkomuotoon ilmoittaa, mutta se tuskin sieltä mitään tulee saamaan, jos ulkomuototasoisuudesta kysytään marsun oston yhteydessä. Kerran olen kuullut ihan suoraa jurputustakin marsulassani, että ”eikö näistä mikään siellä näyttelyissä pärjää”, mutta hei haloo, en kai minä näyttelyeläimiäni pois myy… Laajemmassa skaalassa kasvattavilta voi varmasti saadakin niitä näyttelytähtiä, koska ei kasvattaja pysty kaikkia (esim. uroksia) pitämään itse, jolloin myös saattaa näyttelytähtönenkin olla kaupan. Mutta usein vain pitäisi saada UML-tasoinen luovutusikäinen naaras. Yeah, right. Odotapas, otan yhden tuolta hyllystä, minkä värinen saisi olla?

Mutta niin siis, useimmat tuntemani kasvattajat kyllä rehellisesti kertovat mikä eläimen todellinen taso on, mutta kuulemma (ja näemmä) näitäkin riittää, jotka silmää räpäyttämättä myyvät lemmikkitasoisen marsun ulkomuototasoisena. Sitä en osaa sanoa, onko kyseessä silloin myyjän oma tietämättömyys rodusta vai ihan puhdas tyhmän ostajan silmään pissiminen rahankiilto silmissä (niin tuottoisaa kuin tämä puuha onkin). En esimerkiksi ymmärrä, miten voi kasvattaa pitkäkarvaisia marsuja pitämättä niitä turkissa (= käyttämättä näyttelyissä) ja sitten kuitenkin myydä niiden poikasia eteenpäin UML-tasoisina.

Ja onpahan minullekin myyty täysin lemmikkitasoinen marsu muka jalostustasoisena. Myyjä vieläpä oli itse kyseisen eläimen kasvattajalta ostanut lemmikkitasoisena (ei siis ollut myyjän oma kasvatti), joten olisi hauska tietää, missä vaiheessa se muuttui jalostustasoiseksi. Varmaan silloin, kun tuli idea siitä, että senhän voisi myydä tuolle… Itsehän en siis marsua tai edes kuvaa nähnyt koko marsusta, kun lupasin sen ostaa. Luulin, että hyvältä kasvattajalta alun perin oleva marsu olisi todellakin sitä, mitä sen sanottiin olevan. Vaan eipä ollut. Varmistin asian myöhemmin kasvattajaltakin ja lemmikkitasoisena hän sen oli myynyt. Olisi vaan pitänyt kysyä etukäteen eikä jälkikäteen, mutta eipä tullut mieleen, että joutuisi huijatuksi, varsinkaan toisen kasvattajan taholta.

Sitten voisi heti perään jatkaa siitä, että jos kasvattaja myy marsua lemmikkitasoisena, lisämaininnalla ei jalostukseen (tai ehkä jopa ”ei missään tapauksessa jalostukseen”), niin eikö silloin voisi kunnioittaa sitä kasvattajaa, joka eläintä näin myy? Miksi pitää ostaa marsu muka lemmikiksi ja kuitenkin teettää sillä poikasia? Huvittavinta vielä on jos ensin poikasten synnyttyä hehkutetaan kasvattajalle poikasia (doh!!), sitten sanotaankin, että poikaset olivat vahinko (kasvattajan asiasta ihmeissään tiedustellessa) ja vielä tämän jälkeen laitetaan (vain ja ainoastaan) lemmikiksi ostettu emomarsu myyntiin (kertomatta siitäkään kasvattajalle). Kuulostaako kenenkään korvaan oikeasti siltä, että poikaset olisivat olleet vahinko? Ei.

Erittäin ikävää on myös, jos saat yhteydenoton ihmiseltä, joka vakuuttelee, että ihan vaan lemmikiksi haluaisin tämän sinun kauniin urosmarsusi, että en aio teettää poikasia, vaikka naaraita kotoa löytyykin. Kuukauden päästä saa kuitenkin lukea foorumilta, että siellä se uros uudessa kodissaan asuukin kuin asuukin naaraan kanssa ja kun kysyy asiasta, tulee selitykseksi, että urosta ei tosiaan lainkaan siihen tarkoitukseen ostettu, mutta pitkän harkinnan (muahahahaa) jälkeen päädyttiin kuitenkin teettämään poikasia. Niin, voihan se viikkokin olla pitkä harkinta-aika. Siis jos laskeskelee sen mukaan koska poikaset syntyivät ja koska uros luotani haettiin, niin eipä siihen tosiaan kovin pitkää aikaa väliin silloin jää, jolloin olisi pohdittu sitä poikasten teettämistä. Johtopäätös siis on, että tässäkin tapauksessa valehdeltiin kasvattajalle ja uros ostettiin ihan vain niiden poikasten tekemistä varten.

Miksi? Miksi? MIKSI?!

Miksi toista kasvattajaa ei voi sen verran kunnioittaa, että kertoisi rehellisesti aikeistaan ostaessaan marsua? Jälkimmäistä tapausta en tosin edes kasvattajaksi laske, vaikka ilmeisesti kolme, enemmän tai vähemmän, vahinkopoikuetta siellä on syntynytkin.

Toivon todella, että tämä kirjoitus saisi sellaisen ihmisen tuntemaan piston sydämessään ja omassatunnossaan, jonka olisi ainakin syytä niin kokea. Sitä ei tarvitse ottaa pistona selässään, ei ollenkaan, mutta kannattaisi muistaa, että näin pienissä piireissä ei kannata ihan kaikkia siltoja polttaa pelkästään idioottimaisen käytöksen takia.

Marsukirjallisuutta

Carita laittoi eilen minulle tällaisia kuvia kun oli törmännyt kyseiseen (ilmeisesti?) uutuus-kirjaan jossakin kirjakaupassa. Voi apua vaan taas tätäkin tietoutta, jota marsukansalle jaetaan. Tässä nyt on vain näitä väri- ja rotumäärityksiä (jotka luultavasti aiheuttavat suurta hupia vain vähän kokeneemmalle harrastajalle, ei se ensimmäisen marsunsa hankkija näissä mitään kummaa huomaakaan), sitä en tiedä millaisella tolalla kyseisessä kirjassa oli tuo tärkeämpi tieto eli tieto marsun hoidosta ja ruokinnasta.

En nyt pysty sanomaan tästäkään taas mitään sen enempää. Jokainen lukekoon itse. Käydään keskustelua aiheesta vaikka kommenteissa sitten.

Melkein yhtä asiantunteva oli myös viime vuonna ilmestynyt Perhemedioiden marsukirja, joka Tainalla olikin mukana Turun näyttelyssä 30.9. Sieltäkin löytyi vastaavanlaisia viisauksia, harmi kun niitä ei tullut tallennettua mihinkään. Parasta oli, että lähteissä luki vielä Suomen Marsuyhdistys, mikä oli ehkä törkeyden huippu... Olivat kyllä yhteydessä hallitukseen (jossa itsekin silloin vaikutin), kun olisi pitänyt oikolukea kyseinen kirja parin päivän varoitusajalla ja tehdä korjaukset (ilman korvausta, tietenkin). Kirja oli niin paljon täynnä virheitä (oma suosikkini; "rexiä kutsutaan joskus myös teddyksi" sekä se, että marsuja ei tuoda ulkomailta, KAIKKI Suomessa myytävät marsut ovat myös syntyneet Suomessa...), että siitä ei olisi noin vain selvinnytkään eikä varsinkaan ilman korvausta.

Todella ikävää, että marsukirjallisuus on vielä tänäkin päivänä tällä mallilla. Tässä tapauksessa ehkä kyse on vain siitä, että joku täysin marsu-ummikko on toiminut suomentajana, mutta silti. Apua.

Kun hankit eläimen kasvattajalta

Nakertajat-lehden (PiNan jäsenlehti) uusimmassa numerossa (4/12) oli aika monta meikäläisen kirjoittamaa juttua. Yksi oli kanitarhan rakentamisesta, toinen oli kasvattajahaastatteluni ja kolmas artikkeli eläimen hankkimisesta kasvattajalta. Viimeksi mainitusta taisin joskus täällä mainitakin ja luvata sen täälläkin julkaista, kunhan se olisi ensin ollut lehdessä. Lehdestä sitä lukiessani mietin, että onpa huonoa tekstiä, että miten olen tämän tälläisenä ylipäätään lähettänyt, mutta no... En kai sitten vain osaa kirjoittaa paremmin. Mutta, tässä se nyt on. Halusitte tai ette.

--------

Kun ostat eläimen kasvattajalta

Ajattelin kirjoittaa aiheesta pienen pätkän näin kasvattajan näkökulmasta.

Ensinnäkin, ota yhteyttä kasvattajaan hänen toivomallaan tavalla. Jos kasvattaja toivoo yhteydenotot sähköpostitse, niin älä silloin lähettele hänelle yksityisviestejä foorumeilla tai kommentoi hänen blogiinsa tai kotisivujensa vieraskirjaan, vaan lähetä se sähköposti. Jos tiedossasi on kasvattajan puhelinnumero, niin älä lähetä tekstiviestiä, jos kasvattaja toivoo puheluita. Virallinen kasvattaja voi saada yllättävän paljon yhteydenottoja ihmisiltä, sinä et siis varmastikaan ole ainoa, joka häneltä sitä tiettyä (tai yleensäkin) eläintä kyselee. Lisäksi kasvattajallakin on oma elämä. Jos et saa vastausta tunnin tai edes päivän sisällä, älä hermostu. Kyllä kasvattaja vastaa. Hänellä saattaa olla kiireitä töissä tai tietokone huollossa. Minä itse en ainakaan ole valmis soittelemaan tai tekstailemaan ihmisten kanssa omaan laskuuni, vaan odotan yhteydenottoa ostajilta.

Kun otat yhteyttä kasvattajaan, esittele itsesi! Minulle ainakin on erittäin tärkeää tietää ostajaehdokkaasta jotakin. Esimerkiksi kyselijän nimi, ikä, asumismuoto, perhetilanne, onko kokemusta kyseisestä eläinlajista ja millaiset olot (asumus/lauma) halutulle eläimelle olisi tarjota. Koko elämäntarinaansa ei tarvitse tietenkään alkaa selittämään, mutta se ei anna kovin hyvää kuvaa ostajaehdokkaasta, joka kirjoittaa ainoastaan ”onko eläin A vielä myynnissä”,  ”ostan eläimen A” tai ”mitä maksaa, onko kuvia”. 

Ota etukäteen selvää kyseessä olevan eläimen perushoidosta ja ruokinnasta. Ja mielellään myös siitä, mitä kasvattajalla on tarjota. Itse kasvatan esimerkiksi rex-marsuja ja minulta on kysytty sähköpostitse ainakin kaneja sekä sileä- ja pitkäkarvaisia marsuja ja jopa samassa lauseessa sanottu, että kotisivuihini on perehdytty ennen yhteydenottoa. No, jos olisi perehdytty, niin sitten olisi viestikin ehkä jätetty lähettämättä, sillä mitään edellä mainituista minulla ei ole ollut ainakaan sillä hetkellä myynnissä saati edes kasvatuksessa. Kasvattajaa saattaa myös turhauttaa kertoa uudestaan ja uudestaan niitä samoja tietoja (esim. syntymäaika, väri jne.), jotka selviäisivät pelkästään myynti-ilmoituksen lukemalla. Usein saa myös viestejä, jotka on aivan selvästi lähetetty copy-pastena kaikille kasvattajalistalta löytyneille. Siinä ei itsessään välttämättä ole mitään vikaa, mutta sen huomaa aina siitä, että vastattuasi viestiin kyselijän vastauksesta käy ilmi, että hän ei yhtään tiedä keneltä saikaan vastauksen ja mistä päin tämä kasvattaja olikaan ja mitä hän nyt kasvattikaan vaan kaikki täytyy kysyä uudestaan.

Älä kinua mukaan häkkiä tai muita tarvikkeita, ellei niitä ole erikseen myynti-ilmoituksessa mainittu. Kasvattaja ei ole eläinkauppa ja harvalla on myydä tarvikkeita kasvattiensa mukaan. Minulta on haluttu muun muassa valmiiksi kastroitu uros, vaikka kastraation hinta on kaksi, jopa kolme kertaa eläimen hinta sekä kyytiä eläimelle ties minne. Kyydeistä voi toki sopia, esim. näyttelyiden yhteydessä, mutta ei pidä olettaa, että kasvattaja on valmis kuljettamaan muuten vain eläimiä pitkin Suomea. Siinä vaiheessa, kun ostaja ilmoittaa, että ”voit tuoda eläimen huomenna kello 13 Helsinkiin, osoite se ja se”, niin voi olla, että yhdeltä jos toiselta kasvattajalta jää yhteydenpito siihen.

Jos varaat eläimen, pidä huolta, että myös lunastat sen! Itselläni on käytössä varausmaksu, juuri siksi, että minulle on pari kertaa tehty oharit. Olen esimerkiksi kuljettanut eläimen pitkän matkan päähän yhdistyksen kokoukseen, josta ostajan piti se tulla hakemaan. Ostaja ei koskaan ilmaantunut paikalle eikä myöskään enää vastannut sähköposteihini. Kuulin kuitenkin eräältä toiselta kasvattajalta, että samanniminen henkilö oli jo saman päivän iltana, jona oli tehnyt minulle oharit, kysellyt häneltä eläimiä. Sitä tarina ei kerro, varasiko hän tältä toiselta kasvattajalta eläimiä ja miten asia päättyi. Tämän jälkeen minä kuitenkin päädyin pyytämään varausmaksun. Moni on tämän jälkeen ollut varaamassa eläintä heti kättelyssä, mutta kuultuaan varausmaksusta jättänyt asian sikseen. Kuulemani mukaan tämä turhaan varailu on melko yleistäkin jyrsijä- ja kanipiireissä. Onko se sitten liian noloa ilmoittaa kasvattajalle, että ei voikaan ottaa kyseistä eläintä? Mielestäni nolompaa on jättää ilmoittamatta ja tehdä oharit.

Kun ollaan siinä vaiheessa, että eläintä mennään noutamaan joko kasvattajan kotoa tai sitten vaikka jostakin näyttelystä, varaa mukaasi tasaraha ja oma kuljetuskoppa tai pahvilaatikko. Itselläni ei ainakaan ole juuri koskaan käteistä rahaa, joten on todella ikävää, jos ostaja tulee hakemaan esimerkiksi 30€:n eläintä mukanaan 50€:n seteli. Ikävä kyllä minulla ei ole vaihtorahalipasta olemassa eläinkauppoja varten! On tämä ”bisnes” sen verran pientä kuitenkin. (Kuten Nakertajat 2/12-lehdestä saatoit lukeakin.*)

Ota myös huomioon se, että kasvattajalle kasvatus on harrastus, jota useimmat harjoittavat kotonaan. Pitää siis ottaa huomioon, että ollaan menossa toisen ihmisen kotiin ja fiksua olisikin kysyä etukäteen lupa, että saako esimerkiksi ottaa ylimääräisiä ihmisiä mukaan eläimen hakureissulle. Itselleni on käynyt niin, että puoli tuntia aikaisemmin hakija on soittanut ja sanonut lähtevänsä ajamaan luokseni ja sitten pihassa autosta onkin tullut pihalle useampi ihminen. Olisin tästä halunnut tietää etukäteen ja varsinkin kun henkilö vielä soitti ennen lähtöään, niin hän olisi hyvin asian voinut varmistaa vielä minulta.  Minun kun ei ole pakko marsulaani päästää ketä tahansa, se kun ei ole eläinkauppa tai –tarha enkä minäkään ole asiakaspalvelija.

Joskus myös näyttelyistä eläintä hakemaan tulevat ihmiset jotenkin automaattisesti saattavat olettaa, että noudettava eläin on pakattu esimerkiksi pahvilaatikkoon, vaikka eläin saattaakin olla mukana kasvattajan omassa kuljetuslaatikossa. Siinä ollaan sitten taas sormi suussa, että mistä pahvilaatikko tai miten eläin saadaan nyt kotiin. Parasta tästäkin olisi tietysti sopia etukäteen.

Toivottavasti teksti ei kuulostanut liian tylyltä, mutta tässä nyt oli ehkä ääriesimerkkejä siitä, miten ei pidä toimia. Kannustan kaikkia hankkimaan eläimen mieluummin kasvattajalta kuin eläinkaupasta, mutta täytyy muistaa, että ihan tavallisia ihmisiä ne kasvattajatkin ovat. Kasvattaja on yksityishenkilö eikä kasvatus ole hänen työtään, eikä kasvattaja näin ollen ole myöskään velvollinen ”asiakaspalveluun” vuorokauden ympäri (vastaamaan esim. sähköposteihin), kuten jotkut tuntuvat kuvittelevan. Kasvattaminen on harrastus.

--------

* Mainitussa numerossa oli Aidan kirjoittama artikkeli "marsubisnes", joka on julkaistu myös Marsu Magazinessa numerossa 1/12.

Tämä on varmaankin aikalailla jatkoa tälle avautumiselle. Tai ainakin tuo avautuminen innoitti kirjoittamaan tämän tekstin lehteen.

 

Käsittämätöntä käytöstä

Olenko liian hyökkäävä? Onko ok tulla toisen tontille, toisen pihaan, ilman lupaa katsomaan tarhassa olevia kaneja? Onko?

Minusta ei ole ok. Eilen, sunnuntaiaamuna 18.11. kävi nimittäin niin, että joku tuntematon ihminen näin teki. Pysähtyi autollaan tielle ja tuli lapsineen meidän pihaamme katsomaan meidän kanejamme. Tuntematon ohikulkija, aikuinen ihminen, lupaa kysymättä. Uskomatonta.

Hienoa varmasti opettaa lapsilleenkin, että kenen tahansa pihaan saa mennä ilman lupaa, jos siltä vaan sattuu tuntumaan.

Juuri päivää aikaisemmin olin eräässä hamsterikeskustelussa todennut, että voisin kirjoittaa kirjan aiheesta kuinka kasvattajaa kohdellaan kuin eläinkauppaa jne. ja tämä sopii minusta samaan sarjaan. Kiva, kun omaa pihaa pidetään jonain julkisena eläintarhana tai kotieläinpihana. Mutta eipä niihinkään kyllä ihan noin vaan mennä, niihin on pääsymaksu...

Vähän toisenlaista kasvattamisen "riemua"..

 Älä lue, jos olet äärimmäisen herkkä ällöttäville jutuille.

Keskiviikkona 31.10. löysin eräästä häkistä poikasen. Poikanen oli osittain kalvoissa ja erittäin pahasti syöty. Jotain poikasen ulkomuodosta kertoo varmasti, että ensin luulin sen olevan puoliksi syöty punajuuri ennen kuin kiinnitin siihen enemmän huomiota ja totesin sen kuolleeksi poikaseksi.

Että teettäkää toki kaikki niillä lemmikkimarsuillanne ihania ja söpöjä poikasia, sillä tulos voi olla myös tämä.

Heikosti meinasi käydä myös ch-teddynaaraalleni, joka on tällä hetkellä poikimassa kasvattajansa luona. Eos oli saanut kolme poikasta, joista keskimmäinen niin valtava, että hyvä ettei emokin siinä samalla menehtynyt poikasta ulos punnertaessaan. Eos on kuitenkin kunnossa ja sillä on yksi ihana urospoikanen hoidettavaan. Mutta huonosti olisi voinut tässäkin käydä.

Ei marsun tiineyksistä turhaan varoitella.

Kasvattamisen riemua

Haluan heti alkuun painottaa, että kirjoittaessani tätä blogia en edusta mitään tahoa, ainoastaan omaa itseäni, joten Marsuyhdistystä tai mitään muuta on turha vetää mihinkään mukaan, vaikka olenkin hallituksen jäsen, virallinen kasvattaja ja päätoimittaja ja niin edelleen, kyllähän niitä ”virkoja” löytyy. Ihan omia mielipiteitäni ja kokemuksiani tässäkin tekstissä jaan.

Kasvattamisessahan on monia haittapuolia, esimerkiksi poikasten ja emojen menetykset ynnä muut, mutta nyt en halua kertoa niistä. Vaan ostajista ja kyselijöistä, jotka monen muunkin kasvattajan mielestä ovat harrastuksen ikävin puoli.

Se täytyy sanoa heti alkuun, että minulta on monta kasvattia (ja ei-kasvattia) mennyt todella ihaniin koteihin, parempiin ei olisi voinut päästä. Esimerkkinä vaikkapa Wannabe Dille, Wannabe Hekate, Wannabe Fëanor&S MVA AbbyLines Billy Bear. Älkää loukkaantuko, jos marsunne nimeä ei mainittu. Nämä kolme ovat varsinkin sellaiset, joiden kuulumisia kuulee, joten ne oli helppo mainita.

En oikeastaan voi sanoa, että yksikään kasvatti tai muu myymäni marsu olisi huonoon kotiin mennyt, ainakaan tietääkseni. Osasta vain ei kuule halaistua sanaa enää luovutuksen jälkeen, mikä on aika ikävää. Voisinpa joskus tänne blogiin listata vaikka hakusanatyyppisesti sellaiset marsut, joiden kuulumisia haluaisin kuulla ja joku niistä mahdollisesti tietävä voisi sitten kertoa. Aika usein myös tänne blogiini on googlattu jonkun tietyn marsun nimellä, joten ehkä joku joskus googlaisi näitäkin nimiä ja tänne siten sitten eksyisi ja osaisi marsuista jotain kertoa. :)

Kyllä tästä aiheesta tekstiä tulisi vaikka miten paljon. Itse asiassa juuri kirjoitin Nakertajiinkin artikkelin aiheesta, sitä en tosin tiedä, että tullaanko sitä koskaan Nakertajissa julkaisemaan, mutta sen näkee sitten. Voisin sen täällä blogissakin julkaista jossakin vaiheessa.

Mutta niihin ostajiin ja kyselijöihin. Olen pahoillani (tai no, en ole), jos joku tekstistä itsensä tunnistaa, mutta ehkä hän siinä vaiheessa osaa sitten katsoa peiliin ja miettiä asioita kasvattajankin kannalta. Tässä siis jokunen tosi tarina tältä syksyltä..



Tähän syksyyn on mahtunut monen monituista kyselijää. Osa on aivan ihania ja osa taas vähemmän ihania. Minulta on muun muassa varattu marsu, jota ei sitten koskaan tultukaan hakemaan. Itse olin tässä kyllä tyhmä, kun en ottanut varausmaksua. Varaus tehtiin maanantaina ja marsu piti hakea keskiviikkona, ostajaehdokas kun asui tässä ihan lähellä. Ajattelin, että kyllä hän sen marsun hakemaan tulee eikä raha välttämättä edes ehtisi siirtyä pankista toiseen ajoissa.

Mutta niin vain kävi, että kun haku oli sovittu keskiviikkoillaksi kello 17, tulee minulle aamupäivällä 10.30 tekstiviesti, jossa luki jotakin sen suuntaista kuin; ”en pääsekään illalla tulemaan, kun on sitä ja sitä menoa. Sopiiko nyt heti?”. No, ei sopinut, koska olin töissä. Tämän jälkeen en kuullut ostajasta halaistua sanaa. Parin päivän päästä hän kyllä Facebookissa jossakin marsujen myyntiryhmässä oli kyselemässä toisen kasvattajan marsuja. Oli sitten pakko siihen kommentoida, että et sitten vissiin ole tulossa tuota varaamaasi marsua hakemaan, joka pari päivää sitten piti jo noutaa.

Tätä ihmistä ole sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut missään, ei edes niissä FB:n jyrsijöiden myyntiryhmissä. En tiedä mikä tapaus tämäkin oli, mutta muistutti taas siitä varausmaksun tärkeydestä. Vaikka ihminen asuisi kuinka lähellä ja olisi tulossa marsua noutamaan parin päivän sisällä, niin ihmisiin ei vaan voi luottaa. Käsittämätöntä.



Sitten on näitä, jotka pistävät sähköpostia ja haluavat alustavasti varata marsun. No, minä en alustavia varauksia ota, vaan ainoastaan sitovia varauksia ja niihin kuuluvat myös varausmaksut. Oikeasti miettikääpä miltä se kuulostaa kasvattajan korvaan, kun saa sähköpostia, jossa lukee jotain sen suuntaista kuin; ”en ole varma voinko ottaa marsua, mutta varaisin sen alustavasti”. Joopa joo, ei tule diiliä, ei todellakaan.



Sitten kun kertoo näille varailijoille varausmaksusta, henkilö sanoo, että ok, hän maksaa sen nyt heti, saako tilinumeron. Neljän päivän päästäkään tilillä ei näy mitään ja marsua kysellään jo toisesta suunnasta, joten pistän ihmiselle viestiä, että mikä on, kun ei ole varausmaksua tullut. Ja vastaus on, että henkilö on sen unohtanut maksaa. Siis aivan uskomatonta. Tässä vaiheessa jo mietin, että en taida halutakaan tälle henkilölle koko marsua myydä. Jos olisin ollut oikein ilkeä, en olisi varausmaksun perään edes mitään kysellyt vaan myynyt sen tälle toiselle sitä kyselleelle ihmiselle. Kotisivuillani myyntiehdoissa nimittäin lukee seuraavasti: ”Otan marsua varattaessa varausmaksun, joka on puolet marsun hinnasta. Varausmaksu maksetaan vuorokauden sisällä varauksesta tililleni. Varaus on sitova vasta varausmaksun maksamisen jälkeen”

Kertoo mielestäni myös paljon ihmisestä, joka ”unohtaa” tai ”ei ole ehtinyt” hoitaa niin tärkeää asiaa kuin varausmaksun maksamista. Luulisi, että sen pystyisi hoitamaan, jos se marsu todella on se, jonka nimenomaan ja ehdottomasti itselleen haluaa.

On myös paljon niitä, joista ei kuule enää sanaakaan sen jälkeen, kun on kertonut varausmaksusta.

Mutta sitten on taas näitä ihania fiksuja ihmisiä, jotka varausmaksun maksavat heti ja laittavat vielä kuitinkin sähköpostiin varmistukseksi asiasta. Esimerkillistä toimintaa ja näin ainakin itse toimin aina jotain jollekin toisella maksaessani. Mutta kaikille se ei vaan ole näköjään itsestäänselvyys.



On kyselty myös marsun palautusoikeutta. Ymmärrän tämän täysin siinä kohtaa, kun ostetaan esim. vanhempi uros toisen kaveriksi. Ainahan on pelko, etteivät eläimet tulekaan toimeen. Mutta kun kysellään luovutusikäistä poikasta ja heti perään, että saako sen sitten palauttaa, niin jo on niskavillat kasvattajalla pystyssä. Kuulostaa aivan siltä, että marsua ollaan hankkimassa hetken mielijohteesta ja haluaan palautusoikeus, jos se ei olekaan kiva. Näihin olenkin vastannut, että toki saa palauttaa, mutta rahoja ei saa takaisin. Se on kuitenkin aika rumba kasvattajalle ottaa se marsu takaisin, varsinkin "näinä silsaisina aikoina".



Ja sitten, kun marsua tullaan noutamaan. Ensin henkilö soittaa, että hän lähtee nyt ajamaan, että on meillä (esimerkiksi) on noin puolen tunnin päästä. Sitten kun auto on pihassa, autosta tuleekin pihalle kolme ihmistä. KOLME. Vaikka puoli tuntia aiemmin olen saanut puhelun, jossa henkilö sanoo, että ”minä lähden nyt tulemaan sinne päin”. Minä. Ei muita mainittuja ihmisiä. Saati sitten, että olisi kysytty, saako puolen sukua ottaa mukaan, että sopiiko se minulle, minun kotiini kun ovat kuitenkin tulossa...

Parasta on, jos mukana on vielä lapsi, joka ei kysy lupaa mihinkään vaan on lähestulkoon ryysäämässä suoraan kotiovesta sisälle omin nokkineen ensimmäisenä ”niitä marsuja katsomaan”.

Ihmiset eivät oikein taida ymmärtää, että kasvattajalle tämä kasvatus on harrastus, jota useimmat harjoittavat kotonaan. Ei kenenkään kotiin mennä tuolla tavalla ja fiksua olisi kysyä lupa, että saako ylipäätään ottaa ylimääräisiä ihmisiä mukaan marsunhakuun. Ei minun ole pakko marsulaani päästää ketä tahansa. Ei tämä ole mikään eläinkauppa tai -tarha enkä minä ole asiakaspalvelija!



Ja vielä se asia, joka tällä kertaa ”katkaisi kamelin selän” ja sai minut kirjoittamaan tästä aiheesta.

Minulta ostettiin urosmarsu kuukausi sitten ja vakuuteltiin varattaessa, että ei tule kasvatukseen, että ihan omaan häkkiin tämä uusi uros ja naaraat omaan (kyselijällä oli siis ennestään kaksi naarasta kun tämän uroksen hankki) ja ei mitään poikasia olla teettämässä ja… Ja nyt sain lukea foorumilta, että uros on yhdistetty naaraan kanssa ja poikasia odotellaan joulukuussa. Aivan uskomatonta.

Ei minulla sitä poikasten teettämistä vastaan sinänsä mitään ole, mutta se, että valehdellaan suoraan marsua varattaessa, se on todella ikävää! Miksi tämäkään henkilö ei voinut suoraan sanoa, että hankkii uroksen siksi, että tekee sillä poikasia? En ymmärrä miksi piti valehdella, että halusi uroksen vain siksi, kun se oli niin kaunis jne. Olenhan voinut nyt myydä hänelle täysin ”kasvatukseen” (lainausmerkeissä, koska satunnainen risteytyspoikue kuitenkin kyseessä) sopimattoman tai toimimattoman uroksen, koska varaustilanteessa ei totuutta ole kerrottu.



Toivottavasti kukaan ei nyt pelästynyt ja jätä tämän takia minulta (tai keneltäkään muulta viralliselta kasvattajalta) marsua kysymättä, mutta sen voin sanoa, että aina pärjää asiallisella käytöksellä. Ja kun välttää näitä mokia, joita olen tähän kirjoitukseen listannut. Näitä olisi kyllä lisää, sekä omalle kohdalle sattuneita että muilta kasvattajilta kuultuja, mutta ehkä tämä riittää tällä kertaa.

Ja myönnän, olen kirjoittanut tämän tekstin hyvin, hyvin ärsyyntyneenä.