Kasvattajan vastuu

Olen pyöritellyt tätä aihetta päässäni muutaman päivän ja miettinyt pitäisikö siitä kirjoittaa. Vai olla kirjoittamatta. Ja jos kirjoittaisi, niin mitä sitten. Ja mistä näkökulmasta. Tässä nyt hieman tajunnan virtaa siitä, miten kasvattajan tulisi tai ei tulisi myydä eläimiään, lähinnä näkökulmasta kasvattajalta kasvattajalle.

Omasta mielestäni kasvattajan sanaan tulee voida luottaa. Jos kasvattaja myy eläimen ulkomuototasoisena, se myös on ulkomuototasoinen (eri asia on tietenkin myydä "lupaava" poikanen, josta ei välttämättä sitten kehitykään niin hienoa, kun on odotettu). Tosin heti päästään kysymykseen, että mikä on ulkomuototasoinen. Onko se eläin, jolla ei ole hylkääviä virheitä vai onko se sertin tasoinen eläin? Omasta mielestäni ennemminkin jälkimmäinen. Itse ainakin sanon rehellisesti, että toki tämän voi ulkomuotoon ilmoittaa, mutta se tuskin sieltä mitään tulee saamaan, jos ulkomuototasoisuudesta kysytään marsun oston yhteydessä. Kerran olen kuullut ihan suoraa jurputustakin marsulassani, että ”eikö näistä mikään siellä näyttelyissä pärjää”, mutta hei haloo, en kai minä näyttelyeläimiäni pois myy… Laajemmassa skaalassa kasvattavilta voi varmasti saadakin niitä näyttelytähtiä, koska ei kasvattaja pysty kaikkia (esim. uroksia) pitämään itse, jolloin myös saattaa näyttelytähtönenkin olla kaupan. Mutta usein vain pitäisi saada UML-tasoinen luovutusikäinen naaras. Yeah, right. Odotapas, otan yhden tuolta hyllystä, minkä värinen saisi olla?

Mutta niin siis, useimmat tuntemani kasvattajat kyllä rehellisesti kertovat mikä eläimen todellinen taso on, mutta kuulemma (ja näemmä) näitäkin riittää, jotka silmää räpäyttämättä myyvät lemmikkitasoisen marsun ulkomuototasoisena. Sitä en osaa sanoa, onko kyseessä silloin myyjän oma tietämättömyys rodusta vai ihan puhdas tyhmän ostajan silmään pissiminen rahankiilto silmissä (niin tuottoisaa kuin tämä puuha onkin). En esimerkiksi ymmärrä, miten voi kasvattaa pitkäkarvaisia marsuja pitämättä niitä turkissa (= käyttämättä näyttelyissä) ja sitten kuitenkin myydä niiden poikasia eteenpäin UML-tasoisina.

Ja onpahan minullekin myyty täysin lemmikkitasoinen marsu muka jalostustasoisena. Myyjä vieläpä oli itse kyseisen eläimen kasvattajalta ostanut lemmikkitasoisena (ei siis ollut myyjän oma kasvatti), joten olisi hauska tietää, missä vaiheessa se muuttui jalostustasoiseksi. Varmaan silloin, kun tuli idea siitä, että senhän voisi myydä tuolle… Itsehän en siis marsua tai edes kuvaa nähnyt koko marsusta, kun lupasin sen ostaa. Luulin, että hyvältä kasvattajalta alun perin oleva marsu olisi todellakin sitä, mitä sen sanottiin olevan. Vaan eipä ollut. Varmistin asian myöhemmin kasvattajaltakin ja lemmikkitasoisena hän sen oli myynyt. Olisi vaan pitänyt kysyä etukäteen eikä jälkikäteen, mutta eipä tullut mieleen, että joutuisi huijatuksi, varsinkaan toisen kasvattajan taholta.

Sitten voisi heti perään jatkaa siitä, että jos kasvattaja myy marsua lemmikkitasoisena, lisämaininnalla ei jalostukseen (tai ehkä jopa ”ei missään tapauksessa jalostukseen”), niin eikö silloin voisi kunnioittaa sitä kasvattajaa, joka eläintä näin myy? Miksi pitää ostaa marsu muka lemmikiksi ja kuitenkin teettää sillä poikasia? Huvittavinta vielä on jos ensin poikasten synnyttyä hehkutetaan kasvattajalle poikasia (doh!!), sitten sanotaankin, että poikaset olivat vahinko (kasvattajan asiasta ihmeissään tiedustellessa) ja vielä tämän jälkeen laitetaan (vain ja ainoastaan) lemmikiksi ostettu emomarsu myyntiin (kertomatta siitäkään kasvattajalle). Kuulostaako kenenkään korvaan oikeasti siltä, että poikaset olisivat olleet vahinko? Ei.

Erittäin ikävää on myös, jos saat yhteydenoton ihmiseltä, joka vakuuttelee, että ihan vaan lemmikiksi haluaisin tämän sinun kauniin urosmarsusi, että en aio teettää poikasia, vaikka naaraita kotoa löytyykin. Kuukauden päästä saa kuitenkin lukea foorumilta, että siellä se uros uudessa kodissaan asuukin kuin asuukin naaraan kanssa ja kun kysyy asiasta, tulee selitykseksi, että urosta ei tosiaan lainkaan siihen tarkoitukseen ostettu, mutta pitkän harkinnan (muahahahaa) jälkeen päädyttiin kuitenkin teettämään poikasia. Niin, voihan se viikkokin olla pitkä harkinta-aika. Siis jos laskeskelee sen mukaan koska poikaset syntyivät ja koska uros luotani haettiin, niin eipä siihen tosiaan kovin pitkää aikaa väliin silloin jää, jolloin olisi pohdittu sitä poikasten teettämistä. Johtopäätös siis on, että tässäkin tapauksessa valehdeltiin kasvattajalle ja uros ostettiin ihan vain niiden poikasten tekemistä varten.

Miksi? Miksi? MIKSI?!

Miksi toista kasvattajaa ei voi sen verran kunnioittaa, että kertoisi rehellisesti aikeistaan ostaessaan marsua? Jälkimmäistä tapausta en tosin edes kasvattajaksi laske, vaikka ilmeisesti kolme, enemmän tai vähemmän, vahinkopoikuetta siellä on syntynytkin.

Toivon todella, että tämä kirjoitus saisi sellaisen ihmisen tuntemaan piston sydämessään ja omassatunnossaan, jonka olisi ainakin syytä niin kokea. Sitä ei tarvitse ottaa pistona selässään, ei ollenkaan, mutta kannattaisi muistaa, että näin pienissä piireissä ei kannata ihan kaikkia siltoja polttaa pelkästään idioottimaisen käytöksen takia.