Päivä sujui oikein kivasti, myös brittiläiset tuomarimme Rex Matthews ja Jayne Davey kehuivat Seukkua paikkana. Ehkä vielä kolmannen kerran saadaan Sastamalaan näyttely... Saa nähdä. Itse en ainakaan heti perään lupaa mitään, niinkuin viimeksi kävi. :D Nimittäin melkein heti viime elokuun näyttelyn jälkeen tämä tammikuu tuli varattua. Tälle vuodelle näyttelykalenteri on valmis kesäkuulle asti viime vuoden hallituksen (johon itsekin kuuluin) toimesta, joten saa nähdä miten uusi hallitus haluaa sitten loppuvuoden järjestää, kuuluuko suunnitelmiin Sastamalaa toista kertaa tänä vuonna. Epäilen, että ei taida kalenteriin mahtua. Mutta ehkä sitten taas 2014...
Mukanani oli kolme rexiä, joista Caviecares Lady oli 2x ROP, mutta ei saanut niitä kaivattuja sertejä, joiden myötä rouvasta olisi tullut sekä Suomen että Ruotsin valio. Wannabe Anárion oli ROP2, joten kasvattajapistetilikin on siis tälle vuodelle avattu. :D Pet-puolella Virveli sai kuman "näyttelyn parhaiten leikatuista kynsistä" ja Paradise käsiteltävyydestä. Siitä kyllä lankeaa kunnia Jannikalle, koska eihän Disa ole ollut minulla kuin pari viikkoa vasta... :D
Virvelin tähtihetki |
Oli mukava päivä ja paikka saatiin taas kivasti siivottua ennen palkintojen jakoa, kuten viimeksikin. Buffassa olisi saanut kauppa käydä vähän reippaammin, mutta näillä nyt mentiin. :) Paikallisia turisteja ei näyttelyssä tainnut yhtään käydä, toisin kuin elokuussa. Varmasti vuoden aika vaikuttaa sekä se, että kesällä jaksoin enemmän mainostaa näyttelyä paikallisissa eläinkaupoissa ym. itse tehdyin pikkumainoksin.
Neljä kasvattiroboani A-poikueesta muutti uusin koteihin myöskin täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti