tiistai 28. toukokuuta 2013

Freddy makutestaus

Päästiin mukaan Freddy makutestiin, joka oli tarkoitettu marsuille ja kaneille. Osallistujia kyseltiin joskus viime viikolla, 23. päivä tuli ilmoitus mukaan pääsystä, paketin saapumisilmoitus eilen maanantaina 27. päivä ja paketin sain haettua tänään. Se vähän yllätti, että paketin mukana olleessa saatekirjeessa sanottiin, että palautelomakkeen täyttöaikaa (eli käytännössä testausaikaa) on viikko, kuitenkin enintään torstaihin 30. päivä asti. Anteeksi mitä? Sehän on ylihuomenna, ei viikon päästä...
Päätin sitten tehdä "testin" heti, koska huomenna en ehdi mitään ylimääräistä ja torstaista ei vielä tiedä kukaan, saattaa jopa unohtua koko lomakkeen täyttö. Eipä tämä kovin hyvä testaus siis ole, kunnon testaukseen täytyisi saada tarkkailla ruuan uppoamista ainakin pari päivää. Tosin, eipä tuosta kilon pussista olisi riittänytkään kuin yhteen kertaan ja sekin piti vielä jakaa kaneille ja marsuille puoliksi. Olisi nyt luullut saavan molemmille eläinlajeille oman pussin, mutta ei...

Tältä sapuska siis näytti pusseineen päivineen:


Tässä häkissä oltiin hyvin kiinnostuneita sapuskasta heti, mutta syömään ei rohjettu kun heiluin luukulla kameran kanssa. Tässä häkissä myös syötiin pellettiä antaumuksella ainoana niistä yhdeksästä häkistä, johon sitä tarjosin, mutta se selittyy ehkä sillä, että laumaan kuuluu yksi tiine ja kaksi imettävää naarasta kera neljän poikasen, joten ruokahalu on varmasti valtava kaikilla.



Aatu toki myös reippaana poikana tuli heti maistamaan.



Theo sen sijaan tyytyi vaan haistamaan epäluuloisena. 



Stalinia kiukutti, koska hän ei saanut mitään. Eikä ole koskaanikinämilloinkaanmuutenkaan saanut mitään. Muka.



Ihan kelpo pelletti kaikenkaikkiaan, sanoisin. Kyllähän tuota nyt voisi ostaa, riippuen toki pakkauskoosta ja hinnasta. Nythän meillä syödään hyvällä menestyksellä tuota kaura-vehnälesepelletti-greenline-marsupelletti-seosta. Tuo seoksessa oleva pelletti voisi hyvinkin olla vaikka Freddy. Tosin seuraavaksi ajattelin seokseen lisätä Tima Mega C:tä, nythän siinä on Versele Lagan marsukasvatuspellettiä.


4 kommenttia:

  1. Sit kun tulee myyntiin (vai tullutko jo??) niin voisin kyllä testiksi ostaa=)...

    VastaaPoista
  2. No huh huh! Eilen tuli saapumisilmoitus enkä ole ehtinyt postiin ja huomiseen mennessä pitäisi olla _ruoka_ arvioituna ?__? Mitä ihmettä nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole kyllä ihan nyt suunniteltu tätä vissiin loppuun asti... Hyväksymissähköposti tuli tasan viikkoa ennen palautuslomakkeen viimeistä jättöpäivää ja jos paketin saa käsiinsä siitä viiden päivän päästä, niin ööh... Eivät vissiin ole huomioineet, että siinä välissä oli mm. viikonloppu, jolloin posti ei kulkenut.
      Ja itselläkin on tuonne "postiin" matkaa 6km, niin en todellakaan lähde pelkästään pakettia hakemaan saapumisilmoituksen saatuani vaan vasta seuraavan päivän työmatkalla...

      Poista
  3. Eipä maistunu kaneille eikä marsuille :D

    VastaaPoista