perjantai 13. heinäkuuta 2012

Heja Sverige!

Me mennään Ruotsiin!
Matka on jo varattu ja matkaseurana Jannika. Ihan puhtaasti marsunhakumatka siis. Jannika ohimennen kysäisi, että olisiko minulla mitään asiaa Ruotsiin ja olihan minulla. :D Suunnitelma tosin vaihtui kesken kaiken ja lennossa, kun alkuperäinen diili ei onnistunutkaan. Alunperin minun piti siis lähetä hakemaan himmyjä, mutta pysytään nyt kuitenkin sitten rexeissä. Jokunen uusi rex siis tulossa meille ja Jannikalle tietysti "karvahärpäkkeitä". :D Viikon päästä on lähtö. Ja Jannika ajaa. Minähän en Ruotsissa aja. :DD Ehkä tästä saisi lehteenkin jotain täytettä, jos ketään nyt kiinnostaa lukea marsunhakumatkasta Ruotsiin.

Viikon päästä olisi myös EPJY:n näyttelyn viimeinen ilmopäivä. Ei vaan oikein ole mitään mukaan otettavaa. No, kai sitä parin abyn kanssa täytyy sinne kuitenkin lähteä.

Poikasiakin odotellaan. Mutta mammat vain panttaavat. Sormet ja varpaat on ristissä sen puolesta, että kaikki menisi nyt hyvin, niin paljon on epäonnea tähän vuoteen mahtunutkin jo kasvatusrintamalla. :/

Kotisivujuttuja olen myös pähkäillyt. Weebly on palvellut mukavasti parisen vuotta, mutta päätin jo aikoinani, että sitten kun on virallinen nimi, niin sitten hommataan domain ja "kunnon" kotisivut. No, domain on jo, mutta kotisivut edelleen puuttuu. :D Katsotaan millaiseen ratkaisuun tässä vielä päädytään..

Tylsä postaus ilman kuvia, mutta näillä mennään tällä kertaa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti