keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Avaimenperäarvonnan tulokset

Päätin päättää arvonnan osallistumisjan nyt tähän. Osallistumisaikaahan oli 31.10. asti, tarkempaa kellon aikaa en määrittänyt. Ehkä jonkun mielestä osallistumisajan kuuluisi päättyä 00.00 (tai 24.00 oikeastaan), mutta näillä mennään nyt. Huomenna en arvontaa ehdi suorittamaan ja olen varma, että huomenna sen perään jo kysellään, joten parempi siis näin.

Seuraavaan arvontaan täytyy sääntöjä hieman hioa, aloin osallistumisajan loppuvaiheessa nimittäin miettiä, että ei ole kamalan reilua kun osallistumisaikaa on reilut kaksi viikkoa ja joku jakaa mainoksen heti ekana päivänä ja joku toinen vasta viimeisenä päivänä. Ei ole ihan sama arvo sillä mainoksellakaan silloin, joten ei ole arvallakaan. Toki ero on myös sillä onko blogilla 2, 20, 200 vai 2000 lukijaa, mutta sille ei sinänsä suoraan itse mitään voi, jos blogilla ei lukijoita ole yhtä paljon kuin jollain toisella.


Kaikkiaan arpoja oli mukana 42. Osallistujia oli hivenen vähemmän, 31, koska osalla osallistujista oli kaksi arpaa jakamansa mainoksen vuoksi. Alla osallistujalista. Vaikka nimet ovat listassa sekaisin, ne ovat alunperin olleet järjestyksessä, joten kenenkään ei tarvi huolestua puuttuvansa listalta. Tulostusteknisistä syistä paikat hieman vaihtuivat.








Sannille siis onnea, onnetar suosi sinua tänään. :)


Runsas osanotto häkellytti minut täysin. Luulin tähän osallistuvan vain parin kaverin, mutta blogin lukijamäärä yli tuplaantui arvonnan myötä. Järjestinhän sen 20 lukijan kunniaksi ja nyt lukijoita näyttäisi olevan 48. 
Jotain uutta arvontaa menin kuulemma lupaamaan 50 lukijastakin jo, mutta silloin lukijoita oli vasta 24... :D No, lupaan kyllä, että sellainen järjestetään, mutta ei nyt ihan heti perään, vaikka tuo 50 rikki menisikin hetimiten.

Kiitän ja kumarran kaikkia arvontaan osallistuneita ja lukijoikseni liittyneitä! Muistakaa myös kaniblogini, olen sinne luvannut järjestää jotakin saman suuntaista. ;)




2 kommenttia:

  1. Onnea Sannille!

    Oli kyllä kiva arvonta, vaikka onnetar ei tällä kertaa suosinut. ;-)

    VastaaPoista