perjantai 21. elokuuta 2015

Facebook-asiaa

Tervehdys ja huomio kaikki kasvattieni omistajat!

Mieleni tekisi kovasti koota hamsulani Facebook-sivulle kuvakansio muualla kuin luonani asuvista kasvateistani. Jos siis omistat Wannabe marsun, syrkin tai campbellin, niin olisi oikein mukavaa, jos voisit lähettää siitä valokuvan, jonka saisi sitten julkaista kyseisellä sivulla. :)

Mukaan saa kirjoitella tekstinpätkää myös esimerkiksi lemmikkisi hauskoista tavoista tai jostain muusta mukavasta mitä haluat kertoa ihanasta lemmikistäsi. Mutta toki myös pelkkä nimi ja lempinimi riittävät. :) Omistajan nimi mainitaan kuvan copyrighteissa tai kuvat voidaan julkaista nimettömänäkin, jos omistaja niin haluaa.

Kuvia voi laittaa tulemaan esimerkiksi sähköpostilla wannabe[ät]hamsterit.net. Olen erittäin iloinen ja otettu jokaisesta kuvasta ja kuulumisesta. <3

Kyseinen kansio löytyy täältä.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Myydään marsutavaraa!

MYYNNISSÄ kaikenlaista MARSUtavaraa!

Vesipulloja (Classic 600ml), ruokakippoja, metallisia heinäseimiä, puluboksit (neljän ja kuuden marsun), muovisia lasten jakkaroita, jotka ovat toimineet mökkeinä... Löytyy toki myös näyttelylautoja ja ties mitä mahdollista. Kysy, jos kaipaat jotain erityistä mitä en ole tässä erikseen mainostanut. Kuvia yrittelen laittaa myöhemmin kun kuvauskelit vähän paranee.

Mitään av:ta on ihan turha huudella, en huomioi sellaisia, vaan kamat saa se, jonka kanssa ensin päästään kauppoihin ja joka hakee ne nurkista pois pyörimästä. Mielellään isompia satseja kerralla könttäsummalla, ei siis "mitä maksaa yksi vesipullo ja yksi ruokakippo" -kysymyksiä kiitos. 

Kuljetus onnistunee myös 18.7. Espooseen SMY:n näyttelyyn.

Yhteydentot sähköpostilla wannabe@hamsterit.net

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaikki Wannabe-poikueet

Hirveän huonosti on tullut päiviteltyä tätä marsublogia, viimeisin päivitys on melkein 2kk takaa.

Tässäkään päivityksessä ei ole mitään uutta tietoa, ajattelin vain pläjäyttää tänne "kirjanpitoni" kaikista Wannabe-marsupoikueista ihan vaan talteen itseäni varten, jos noille kotisivuille vaikka käy jotain, ettei kaikki mene sitten sen mukana hukkaan. Tokihan näitä aina koneelta löytää, mutta joskus on kätevää, että tieto on myös netissä.



Poikue 1 (rex)
s. 23.12.2010
FIN MVA Bergatrollets Osvald – Abbylines Zannie On Top
white/cinnamon agouti Wannabe Amroth, uros
white/cinnamon agouti Wannabe Anárion, uros
cinnamon agouti/white
cinnamon agouti/white

Poikue 2 (nonself magpie)
s. 16.2.2011 Nevian Halloween*** – Imargos Tanica
nonself black magpie, naaras Wannabe Bittersweet
nonself black magpie, naaras Wannabe Burlesque
nonself black magpie, uros Wannabe Bombadil

Poikue 3 (nonself magpie/harlequin)
s. 10.5.2011
S MVA Duettens Kosse Kungen – Summerdream
nonself black harlequin – kuollut
nonself black harlequin – kuollut
self cream – kuollut
self d.e. white – kuollut

Poikue 4 (rex)
s. 17.6.2011
Toista Maata**  – Abbylines Zannie on Top
orange agouti/white uros Wannabe Chewbacca
golden/orange agouti/white naaras Wannabe Chocolatechip Cookie
golden/white naaras Wannabe Cupcake Candy


Poikue 5 (rex)
s. 26.8.2011
Toista Maata** – Pickersleigh All or Nothing

golden agouti naaras Wannabe Daiju
cinnamon agouti naaras Wannabe Dille

Poikue 6
(magpie-projekti)
s. 13.10.2011
Nevian Halloween*** – Daphny

cream agouti/cream – kuoli parin tunnin ikäisenä, painoi 37g
silver agouti/white – kuoli 1vrk iässä
silver agouti/white – kuoli 2vrk iässä



Poikue 7
(rex)
s. 28.10.2011
AbbyLines Carob – Bergatrollets X-anadu

pe white – kuollut
chocolate/white – kuollut



Poikue 8
(rex)
s. 2.11.2011
Woodside Pendragon – Pickersleigh All or Nothing
lemon agouti/white, naaras Wannabe E-koodi
lemon agouti, naaras Wannabe Epeli



Poikue 9
(rex)
s. 17.11.2011
Woodside Pendragon – Caviecares Lady*
lemon agouti uros Wannabe Fëanor


Poikue 10
(rex)
s. 20.12.2011
Wannabe Anárion – Caviecares Rutie

silver agouti/white, naaras Wannabe Gaia
pe white – kuollut


Poikue 11 (rex)
s. 27.1.2012
AbbyLines Carob – Bergatrollets X-anadu

cinnamon agouti/white naaras Wannabe Hemera
cinnamon agouti/white naaras Wannabe Hekate


Poikue 12
(abessiinialainen)
s. 11.2.2012
S MVA AbbyLines Billy Bear – Maailman Dantori

black/golden/white uros Wannabe Isildur

Poikue 13 (rex)
s. 17.3.2012
Woodside Pendragon – Wannabe Cupcake Candy

lemon agouti/white/cream – kuollut
white/cream/lemon agouti – kuollut


Poikue 14 (abessiinialainen)
s. 26.3.2012
Maailman Älppäri – Maailman Vadelmatarhuri
emo ja poikaset kuolivat

Poikue 15 (abessiinialainen)
s. 29.3.2012
Maailman Älppäri – Maailman Ympäri
black/white uros Wannabe Särmis

Poikue 16 (rex)
s. 29.3.2012
Wannabe Anárion – Caviecares Lady

silver agouti/white naaras Wannabe Jumprahuiti

Poikue 17 (rex)
s. 3.4.2012
VV7-11 GG-11 FI MVA Caviecares Lenox – Pickersleigh All or Nothing

5 kuollutta silver agouti/white poikasta

Poikue 18 (rex)
s. 20.5.2012
AbbyLines Carob – Wannabe Daiju

black/white naaras Wannabe Karma
chocolate – kuollut


Poikue 19 (ridgeback-projekti)
s. 18.6.2012
S MVA AbbyLines Billy Bear – Virveli

white/black/golden roan uros Wannabe Lionhearted Lollipop
white/golden/black roan naaras Wannabe Lovable Lazybones
white/golden agouti/black roan uros Wannabe Legendary Lovestory


Poikue 20 (rex)
s. 24.7.2012
AbbyLines Carob – Wannabe Cupcake Candy*

golden agouti/golden uros Wannabe Master of Puppets
orange agouti/golden naaras  Wannabe My Friend of Misery
cinnamon agouti/white naaras  Wannabe My Apocalypse


Poikue 21 (rex)
s. 24.7.2012
VV7-09 GG-11 FI MVA Caviecares Lenox – Caviecares Lady

pew uros Wannabe Nothing Else Matters
pew uros Wannabe Nevermind
pew uros Wannabe Nobody
yksi kuollut pew


Poikue 22 (sijoitus, abessiinialainen)
s. 31.7.2012
Maailman Karvaturri – Maailman Äyskäri
brindle uros Maailman Viikari
brindle naaras Maailman Vauhtiviineri
chocolate brindle naaras Maailman Vampyyri
chocolate brindle naaras kuoli

Poikue 23 (abessiinialainen)
s. 5.8.2012
Camelot Castle – Maailman Ympäri
white/black/golden roan uros Wannabe Oda Nobunaga
golden/black/white uros Wannabe Otto von Bismarck


Poikue 24 (rex)
s. 3.10.2012
Bergatrollets Iggle-Piggle – Wannabe Daiju

golden agouti/golden uros Wannabe Playboy
silver agouti naaras kuollut


Poikue 25 (nonself tsw)
s. 5.10.2012
Dixie Almond Pie – Destroy Castles

nonself tortoiseshell&white uros Wannabe Question Mark

Poikue 26 (ridgeback-projekti)
s. 17.10.2012
Dixie Almond Pie – Virveli

black/white uros Wannabe Riiviöiden Ruhtinas
white/black naaras Wannabe Rosalie Cullen


Poikue 27 (rex)
s. 31.10.2012
Woodside Pendragon – Wannabe Hemera

kuollut poikanen

Poikue 28 (nonself silver argente)
s. 29.12.2012
Bertil – Aune
nonself silver argente Wannabe Still Counting
nonself silver argente Wannabe Siideripissis


Poikue 29 (nonself silver argente) 
s. 22.1.2013
Dave – Cecilia

nonself silver argente naaras Wannabe There And Back Again
nonself silver argente naaras Wannabe Twilight
satiini silver argente uros Wannabe Tavuton Tammikuu


Poikue 30 (rex)
s. 9.2.2013
VV-12 FI MVA Vital’s Midnight Sun – Wannabe Cupcake Candy*

d.e. white uros Wannabe Unforgiven
cream white uros Wannabe Unnamed Feeling
golden/white uros Wannabe Until It Sleeps


Poikue 31 (rex)
s. 23.3.2013
VV-12 FI MVA Vital’s Midnight Sun – Wannabe Epeli*

lemon agouti/lemon uros Wannabe Vampyyri Vailla Varpaita

Poikue 32 (nonself tricolor)
s. 30.3.2013
Aniaras Theo – Bellini

4 x nonself tricolor, kuollut

Poikue 33 (nonself silver argente) 
s. 14.4.2013
Dave – Cecilia

nonself silver argente naaras Wannabe Wasabi
nonself silver argente uros Wannabe Wyvern
nonself silver argente uros Wannabe Waikiki


Poikue 34 (rex)
s. 30.4.2013
Wannabe Nothing Else Matters – Wannabe Daiju

rex cinnamon agouti uros Wannabe Xavier the Xanor Addict

Poikue 35 (nonself silver argente) 
s. 30.4.2013
Bertil – Aune

nonself silver argente naaras Wannabe Yours One and Only
nonself silver argente naaras Wannabe Yedi Master Yoda
nonself silver argente uros Wannabe Yolo Swaggins


Poikue 36 (rex)
s. 2.5.2012
Wannabe Nothing Else Matters – Wannabe Hemera

rex silver argente uros Wannabe Zoolander


Poikue 37 
(rex)
s. 4.5.2013
Wannabe Nothing Else Matters – Redets Bingo

2x kuollut poikanen

Poikue 38 (rex)
s. 8.6.2013
VV-12 FI MVA Vital’s Midnight Sun – Bergatrollets Frideborg

rex lemon agouti uros Wannabe Ånnellinen Åpåssumi
rex lemon agouti/cream/white uros Wannabe Åptimistinen Årava


Poikue 39 (rex)
s. 3.7.2013
FI MVA Wannabe Anárion – Wannabe Karma

rex orange agouti uros Wannabe Äksönsankari

Poikue 40 (self)
s. 23.11.2013
Aniaras Manu – Aniaras Heidi
self saffron naaras Wannabe My Precious

Poikue 41 (nonself silver argente) 
s. 5.12.2013
Aztec – Wannabe Still Counting

nonself silver argente naaras Wannabe Syypää Sun Hymyyn
nonself silver argente naaras Wannabe Etsä Tiedä Kuka Mä Luulen Olevani


Poikue 42 (nonself/self)
s. 28.12.2013
Almond’s Don’t Stop the Music – Aniaras Jenny

nonself buff roan uros Wannabe Shot in the Dark
nonself buff roan uros Wannabe Prince of Darkness


Poikue 43 (nonself/englannincrest black himalaya)
s. 23.1.2014
Maailman Vaaleanpunainen Pantteri – Maailman Ultimatemonsteri
englannincrest black himalayan uros Wannabe Nag Tibba
englannincrest black himalayan uros Wannabe Dhaola Dhar

Poikue 44 (self)
s. 26.1.2014
Aniaras Manu – Aniaras Heidi
self saffron uros Wannabe My Little Brony

Poikue 45 (nonself/self)
s. 29.1.2014
Almond’s Don’t Stop the Music – Ixias Your Peace of Action

self buff naaras Wannabe Jannika B

Poikue 46 (nonself silver argente) 
s. 2.2.2014
Wannabe Yolo Swaggins – Dutchess Catherine

nonself silver argente uros Wannabe Swaghetti Yolognese

Poikue 47 (nonself)
s. 5.2.2014
CZCh Marsyas Sebastiano Bianco – Arctics Chablis

satiini black himalayan uros Wannabe Shining
satiini black himalayan naaras Wannabe Glowing One


Poikue 48 (nonself lemon argente)
s. 6.2.2014
Aniaras Manu – Wannabe Yours One and Only

nonself lemon argente uros Wannabe Pikachu

Poikue 49 (nonself silver argente) 
s. 13.2.2014
Wannabe Yolo Swaggins – Villiina

nonself silver argente uros Wannabe Valentino
satiini silver argente naaras Wannabe Valentina


Poikue 50 (rex)
s. 18.2.2014
VV-12 FI MVA Vital’s Midnight Sun – Wannabe Epeli

rex lemon agouti/white/cream uros Wannabe Kekkeruusi

Poikue 51 (nonself silver argente)
s. 1.3.2014
Dave** – Wannabe Siideripissis
nonself silver argente uros Wannabe Día de los Muertos
nonself silver argente uros Wannabe Sugarskull Tattooed

Poikue 52 (nonself silver argente) 
s. 28.4.2014
Prince William – Wannabe Still Counting

nonself silver argente naaras Wannabe Fennekin
nonself silver argente naaras Wannabe Chespin
nonself silver argente uros Wannabe Pancham


Poikue 53 (nonself silver argente)
s. 19.6.2014
Prince William – Dutchess Catherine

nonself silver argente uros Wannabe Midsummer Everlasting Sun
nonself silver argente uros Wannabe Midsummer Endless Sun


Poikue 54 (ridgeback-projekti)
s. 6.1.2015
Maailman Eliminaattori – Arcticas Chablis

ridgeback black uros Wannabe Ridge Forrester
ridgeback black naaras Wannabe Brooke Logan
risteytys black/golden/white Wannabe Sally Spectra


Poikue 55 (ridgeback-projekti)
s. 16.3.2015
Maailman Eliminaattori – Arcticas Chablis
ridgeback black/golden naaras Wannabe Queen on Fucking Everything
ridgeback black/golden uros Wannabe Not Prince at All


Poikue 56 (peruaani/alpakka)
s. 10.4.2015
Goldhill’s Legolas – Snowfall’s Isadora

alpakka white/black roan uros Wannabe Fake ID

Poikue 57 (ridgeback-projekti)
s. 25.4.2015
Goldhill’s Legolas – My Sweet Linda

chocolate/white/cream naaras Wannabe Sini Sabotage
golden/white uros Wannabe Aste


Poikue 58 (lunkaryaperuaani)
s. 5.6.2015
Underground’s Seili – Underground’s Tahmatassu

lunkaryaperuaani white/golden naaras Wannabe Under the Ground


Ja saa nähdä, että tuleeko niitä enää enempää. Aikansa kutakin. (Ja juoruja liikkeelle. ;) )


torstai 30. huhtikuuta 2015

Wannabe Fake ID

10.4. syntyi alpakkapoika ja tässä on kuvia eiliseltä, jolloin poika oli 19vrk vanha.

I will kill you...


On se vaan hupaisan näköinen turrikka. :D Ei voi nauramatta katsoa.

Näiden kuvien myötä, hyvää vappua. :)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

4vrk ikäiset söpöliinit

Lauantaina 25.4. syntyivät nämä söpöliinit. Ikää tänään otetuissa kuvissa siis nelisen vuorokautta.

Black/white/cream on tyttö ja golden/white on poika. Isä on lilac/white peruaani Goldhill's Legolas ja emo on chocolate/white bicolor My Sweet Linda. Eli ridgeback-härpäkkeitä taas.



On ne kyllä söppänöitä. Varsinkin tyttö! Tai ainakin se on kuvauksellisempi kuin veljensä, jolta ei juuri irronnut hyviä poseerauksia.








Viimeisessä kuvassa selvästikin yrittää poistua jo paikalta...


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Myydään luovutusikäinen urosmarsu



Tänään tasan 5vko eli luovutusikäinen on tämä 16.3. syntynyt suloinen poika. Hän etsiikin omaa lemmikkikotiaan. Marsuseuraa oltava jo kotona valmiina. Mahdollista ostaa myös isänsä (lilac abessiinialainen) kanssa. 

Marsujen sijainti Pyhäranta, Varsinais-Suomi, josta nouto. Kuljetus mahdollinen 26.4. sunnuntaina Helsingin Malmille SHY:n näyttelyyn sekä satunnaisesti Sastamalaan omien menojen puitteissa.


Lisätietoja saa sähköpostilla wannabe.marsut@gmail.com.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Valkoinen kikkuralapsi

No syntyihän sieltä yksi sellainen valkoinen kiharapallero, mutta ei lunka, vaan alpakka.

10.4.2015 päivänvalon näki tämä ihastuttava white/black roan poikanen, jonka nimeksi tulee Wannabe Fake ID. Emänä toimii white/black roan alpakka Snowfall's Isadora ja isä on peruaani Ron Jeremy.






Aika söpö.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Vihdoin lunkavauvoja!

Oli aika yllätys vastassa, kun menin äskettäin käymään marsulassa. Kauan odotetut lunkapoikaset ovat täällä! <3 Kyllä niitä on odotettukin!

Yhdistelmästä Underground's Seili - Underground's Tahmatassu. Ensimmäiset Wannabe lunkaryat. <3

Uros 1

Uros 1

Uros 2

Uros 2

Naaras 1

Naaras 1

Naaras 2

Naaras 2

Naaras 3

Naaras 3

Ja vielä näin monta! Kaksi urosta ja kolme naarasta! OMG! Nyt täytyy keksiä oikein hyvä nimiteema. :3

Kaikki poikaset ovat myös jo varattuja, joten ei kannata lähetellä innostuneita kyselyitä.

Niin, ja aprillia vaan teillekin... ;) Täällä mitään ole syntynyt. Kuvien lainasta kiitos Jannikalle.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Petsgo.fi


http://www.petsgo.fi

Petsgo.fi -verkkokaupasta lähestyttiin minua sähköpostitse 7.3. ja tarjottiin 20€ lahjakorttia rehellistä, omiin mielipiteisiini perustuvaa blogikirjoitusta vastaan. Selasin valikoimaa ja hintoja pikaisesti ja vastasin takaisin, että 20€ on kyllä tosi pieni summa, että sillä ei juuri mitään muutamaa herkkutikkua kummempaa tilata tälle köörille. Sain heiltä kädenojennuksena sitten kaksi näitä 20€ lahjakortteja, toisen ikääkuin marsuille ja toisen hamstereille.

Sain tehtyä tilauksen kuitenkin vasta 10 päivää myöhemmin, tiistaina 17.3., koska olin siinä välissä kipeänä ja oli kaikkea muutakin ohjelmaa enkä ehtinyt paneutua heidän verkkokauppansa valikoimaan kunnolla sitä ennen. Tilaus saapui torstaina 19.3. Nopeaa toimintaa siis. (Olen kuitenkin ollut taas niin laiska, että sain tämän julkaistua vasta tänään tiistaina 24.3.)





Marsuille tilasin heinätunnelin, johon humahtikin samoin tein yli puolet (tarjouksessa 11,99€) ensimmäisestä lahjakortista. Loppurahalla saivat myös hamsterit heinätunnelin (tarjouksessa 7,99€).Tai siis joku yksittäinen onnekas hamsteri. Joka todennäköisesti pistelee sen pieneksi silpuksi alta aikayksikön. :D

Toisella lahjakortilla tilasin kuin tilasinkin kuitenkin niitä herkkutikkuja aimo kasan. :P Koska en vain löytänyt mitään muutakaan meille sopivaa, joka olisi sopinut annettuun budjettiin. Sekä marsuille kuivatulla porkkanalla täytetyn heinätunnelin. Ja vielä kissoille kissanminttuhiiren.

Oli todella vaikea miettiä mitä olisi näissä 20€ puitteissa tilannut. Hommaa olisi voinut helpottaa se, jos lahjakortit olisi voinut yhdistää ja tilata yhdellä kertaa jotain 40€:lla eikä kahta erillistä 20€ tilausta. Yleensäkin on vaikeaa lähteä tilaamaan mitään "väkisin", jos ei juuri sillä hetkellä tarvitse mitään. Yleensä joku on loppu ja sitä on saatava ehdottomasti nythetipaikalla, kun alan verkkokauppoja selaamaan.

Valikoima on omaan tarpeeseeni hieman suppea ja pakkauskoot pieniä. Se on varmasti kuitenkin ihan riittävä perus yhden hamsterin tai kahden marsun omistajalle, mutta kun hamstereita on 20 ja marsuja reilut 10, niin silloin kaipaa hieman erilaisia tuotteita ja pakkauskokoja. Esim. alle 10kg ruokasäkit ovat meillä pelkkiä suupaloja. Vesipulloja ja ruokakuppeja ym. on omasta takaa ennestäänkin runsaasti. "Turhia tilpehöörejä" ei tule juuri hankittua, koska, no, tämä eläinmäärä nyt vain on sellainen ja kuitenkin vuosia jo harrastusta takana, joten yhtä sun toista löytyykin jo. Suosin myös hamstereiden mökeissä ym. ns. "kertakäyttötavaraa", esim. tyhjiä kissanruokalaatikoita ja muita sopivan kokoisia pahvipakkauksia.

Verkkokauppa on selkeä, tuotteet on lajiteltu eläinlajeittain ja niiden alle vielä tuoteryhmittäin. Tuotteita saa järjesteltyä myös esim. hinnan ja nimen perusteella nousevasti ja laskevasti.

Ehdottomasti iso plussa siitä, että valikoimissa on Oxbow'n marsupellettiä! Oikeasti laadukasta pellettiä eikä pelkkiä Versele Lagan värinappuloita. Loistavaa.

Miinusta siitä, että PAT (Pre Alpine Testudo -kilpikonnan ruoka) oli loppu. Olin tilaamassa sitä ns. omalla rahalla näiden lahjakorttien "päälle", mutta se olikin loppu. Joitakin muitakin tuotteita oli loppu, joita olisin ehkä muuten tilannut.

Tuotteiden hintaluokka oli kutakuinkin sitä samaa mitä joka paikassa muuallakin. Eli turhan kallis omaan makuuni. :D

Loppukaneettina sanoisin, että ihan sellainen peruskiva verkkokauppa, ei mitenkään erityisesti eroa muista. Ei valikoimaltaan eikä hinnaltaan. Palvelu oli kyllä huippu nopeaa.

Tajusin myös myöhemmin, että minähän olen tehnyt tällaisen samanlaisen postauksen myös viime heinäkuussa. Asian tajusin tosiaan vasta myöhemmin, kun aloin miettiä, että miksi nämä Petsgon verkkokaupan sivut tuntuvat niin tutulta. :P Ehkä hämäännyin siitä, että ensimmäisessä saamassani viestissä puhuttiin "hetki sitten avatusta verkkokaupasta", joten luulin kyseessä olevan tosiaan joku ihan uusi verkkokauppa.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Wannabe Ridge Forrester

Wannabe Ridge Forrester 10 viikkoa. Ihan tasan 10 viikkoa.




Siitä on tullut aika mötkäle.

Brookea en jaksanut kuvata. :D


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Harjamarsuja

Tällaisia söpöliinejä syntyi eilen maanantaina 16.3.2015.
Uros ja naaras, black/goldeneita.

poika

tyttö

tyttö (sama kuin yllä)

Tui tui. :3


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivänäyttely 14.2. HML



Ystävänpäivänäyttely, Hämeenlinna 14.2.2015

Tuomari Pauliina Lampila
Marsuja 41kpl

PPM EPET Jaanuskan El Ponzo Villa
PPM2 FI&S MVA EPET GP GGPET-13 Almond's Wonderful One Night Stand
PPM3 FI MVA Almond's Auringonkukka
PPM4 Manuel
PPM5 EPET Aniaras Alma

TS Caviecares Penny

Kunniamaininnat
puunauskohdista
Macabee om. Johanna Kosonen
Miquel om. Johanna Kosonen
EPET Jaanuskan El Ponzo Villa om Päivi Rajala
Almond's Royal Darren om. Minttu Mehtomaa
FI MVA Nukkumatti om. Henna Rinta-Kiikka
Lemmenkipinä om. Tilda Parviainen
FI&S MVA EPET GP GGPET-13 Almond's Wonderful One Night Stand om. Minttu Mehtomaa
Kooka-Burra om. Sanni Taimioja
EPET VVPET3-13 Maxwell om. Johanna Kosonen
Manuel om. Johanna Kosonen
Hunter Hayes om. Saija Rajamäki
Almond's Minimoni om. Elina Korkiakoski
Caviecares Penny om. Taru Virtanen
Maailman Esteri om. Jessica Sakala
EPET Aniaras Alma om. Ninni-Maria Rantala
Almond's Carissa Carandas om. Kerttu Saarnisaari
Meimei om. Johanna Kosonen
Meibel om. Johanna Kosonen
Snowblind om. Miia Kuoppamäki
EPET Almond's in the Spotlight om. Sanni Taimioja
Underground's Jeepers Creepers om. Lea Rahtu-Korpela
EPET Kiwi Pie om. Jessica Sakala
FI MVA Almond's Auringonkukka om. Kerttu Saarnisaari

Kunniapalkinnot
turkista
EPET Jaanuskan El Ponzo Villa om Päivi Rajala
FI&S MVA EPET GP GGPET-13 Almond's Wonderful One Night Stand om. Minttu Mehtomaa
EPET VVPET3-13 Maxwell om. Johanna Kosonen
Hunter Hayes om. Saija Rajamäki
EPET Aniaras Alma om. Ninni-Maria Rantala
FI MVA Almond's Auringonkukka om. Kerttu Saarnisaari
Nipsu om. Lotta Niemi
käsiteltävyydestä
Rokki-tukka om. Rosa Immonen
Lemmenkipinä om. Tilda Parviainen
Manuel om. Johanna Kosonen
EPET Aniaras Alma om. Ninni-Maria Rantala
Almond's I Love Pink om. Sanni Saarnisaari
Meimei om. Johanna Kosonen
Meibel om. Johanna Kosonen
Snowblind om. Miia Kuoppamäki
EPET Kiwi Pie om. Jessica Sakala
Goldhill's Diva om. Elina Korkiakoski
Nipsu om. Lotta Niemi

Erikoispalkinnot
Wannabe-lahjoituspalkinto "söpöliini" Nöpö om. Emilia Niemi
Wannabe-lahjoituspalkinto "symppis" Manse Kukkakedossa om. Sofia Mesimäki
sihteerin suosikki Nöpö om. Emilia Niemi

(Pariluokan tulokset jätin Aidalle.)

Siinäpä pet-luokan tuloksia heti tuoreeltaan. 
Marsuja oli paljon ja taso oli kova. Päivä oli myös erittäin pitkä, itse pääsin lähtemään näyttelypaikalta siinä puoli kuuden jälkeen, eikä kyllä siellä tullut turhia hengailtua. Tässä vaiheessa vielä uml arvostelut jatkuivat kun itse poistuin paikalta...
Avaan tuloksia sen verran, että kunniamaininnat näistä puunauskohdista/pikkukohdista ovat menneet marsuille, jotka saivat täydet pisteet kaikista 5 ja 10 pisteen kohdista. Turkista kunniapalkinnon saivat kaikki täydet 15 pistettä saaneet (14,5 pistettä saaneita oli myös lukuisia, mutta kun kaikkia ei vaan voi palkita, niin...) ja käsittelystä kunniapalkinnon saivat kaikki, jotka siitä kohdasta saivat 18,5 pistettä tai enemmän. 
Ja kuten huomata saattaa, aika pitkälti ne samat marsut ovat näissä kaikissa kategorioissa loistaneet. Joskus se vaan menee näin, että hyvät ovat hyviä sitten vähän joka kohdassa...
Saatoin olla myös ystävänpäivän kunniaksi vähän hövelillä päällä, kun näin paljon täysiä pisteitä tuli annettua... Vai olivatko ne marsut vaan todellakin niin hyviä?
Ei siis kannata olla pettynyt tai luulla, että tuomarilla oli jotain henk. koht. ketään vastaan, jos tuntui, että marsu sai hyvät pisteet, mutta siitäkään huolimatta ei sitä kumaa tai kupaa tullut. Esim. se 14,5 pisteen turkki on aivan loistava myös, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan ihan riittänyt.
Koska kotimatka oli pitkä (3h ilman taukoja), niin siinä ehti matkalla pohtia yhtä sun toista. "Olisi pitänyt palkita sekin marsu siitä ja siitä ja se toinen siitä jutusta ja se kolmas...." Mutta kun kaikkia ei vaan voi palkita millään. Mietin jo tästäkin määrästä, että saanko satikutia palkintovastaavalta kun menin jakamaan pois kaikki ne ihanasti ystävänpäiväteemalla tuunatut kuma- ja kuparuusukkeet. :D Kaksi niitä taisi peräti jäädä...

maanantai 2. helmikuuta 2015

PiNan Talvinäyttely 31.1.2015

Tuli käytyä lauantaina Viialassa Pirkanmaan Nakertajien Talvinäyttelyssä.

Mukana oli ainoastaan yksi oma marsu. Syyrianhamstereita oli mukana sen sijaan kuusi. Toimin hamstereiden sihteerinä ja oli kyllä hyvin mielenkiintoista seurata kokeneen tuomarin työskentelyä. Itsehän opiskelen nyt myös hamstereiden lemmikkituomariksi.

Se ainoa mukana ollut marsu, Maailman Eliminaattori, sai yleiskunnosta kuman.

Hampuuseillakin meni näyttelyssä erittäin hyvin;

PLH3 Wannabe Narbeleth (PLH = PPM marsukielellä)
Paras nuori Wannabe Syystäkin Salattu
Paras veteraani Wannabe Narbeleth
kuma yleisvaikutelmasta Picus Princess Ciandra



Jee, hyvä meidän tiimi! :D

Seuraavaksi sitten 14.2. tuomaroimaan pet-marsuja Hämeenlinnaan. Pelottaa jo valmiiksi, tämäkin reissu oli niin pitkä ja raskas. Lähdin matkaan aamulla ennen seitsemää ja illalla kahdeksalta olin kotona. Hämeenlinnaan on vielä pidempi matka kuin Viialaan ja täytyy vielä tuomaroida. Oi voi voi. 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Pörriäiset 18vrk

18vrk-kuvat pienistä mustista pörriäisistä. Ridge ja Brooke jäävät kotiin ja Sallylle on jo koti tiedossa.

Wannabe Brooke Logan

Wannabe Brooke Logan

Wannabe Ridge Forrester

Wannabe Sally Spectra

Wannabe Sally Spectra

On tuo Sally vaan niin suloinen murmeli, että! Komea on harja, mutta on niitä rusettejakin kyllä vaikka muille jakaa ja samoin tuo abyn pää. Tuitui.

Viikon päästä on sitten  PiNan lemmikkinäyttely Viialassa. Ja siitä kahden viikon päästä pitäisi olla tuomaroimassa pet-marsuja Hämeenlinnassa.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Poikastilasto 2015 on nyt avattu...

...sillä meillä on poikasia! Ensimmäinen poikue marsuja yli puoleen vuoteen.

Kolmikko 1vrk

naaras1

naaras2

uros
Kolme poikasta, kaksi naarasta ja uros. Kaksi mustaa ja yksi black/golden/white.

kyllä minä ihan oikeasti olen black/golden/white... :D

Hirveän vaikea tällaisista mustista turriaisista saada kuvia. Täytyy koittaa parin päivän päästä uudelleen paremmalla tuurilla.


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Millainen oli vuosi 2014? Ainakin se toi mukanaan paljon muutoksia tähän harrastukseen.

Vuoden 2014 poikuetilasto näyttää tältä;

Poikue 43
s. 23.1.2014
Maailman Vaaleanpunainen Pantteri – Maailman Ultimatemonsteri
englannincrest black himalayan uros Wannabe Nag Tibba
englannincrest black himalayan uros Wannabe Dhaola Dhar

Poikue 44
s. 26.1.2014
Aniaras Manu – Aniaras Heidi
self saffron uros Wannabe My Little Brony

Poikue 45
s. 29.1.2014
Almond’s Don’t Stop the Music – Ixias Your Peace of Action
self buff naaras Wannabe Jannika B

Poikue 46
s. 2.2.2014
Wannabe Yolo Swaggins – Dutchess Catherine
nonself silver argente uros Wannabe Swaghetti Yolognese

Poikue 47
s. 5.2.2014
CZCh Marsyas Sebastiano Bianco – Arctics Chablis
satiini black himalayan uros Wannabe Shining
satiini black himalayan naaras Wannabe Glowing One

Poikue 48
s. 6.2.2014
Aniaras Manu – Wannabe Yours One and Only
nonself lemon argente uros Wannabe Pikachu

Poikue 49
s. 13.2.2014
Wannabe Yolo Swaggins – Villiina
nonself silver argente uros Wannabe Valentino
satiini silver argente naaras Wannabe Valentina

Poikue 50
s. 18.2.2014
VV-12 FI MVA Vital’s Midnight Sun – Wannabe Epeli
rex lemon agouti/white/cream uros Wannabe Kekkeruusi

Poikue 51
s. 1.3.2014
Dave** – Wannabe Siideripissis
nonself silver argente uros Wannabe Día de los Muertos
nonself silver argente uros Wannabe Sugarskull Tattooed

Poikue 52
s. 28.4.2014
Prince William – Wannabe Still Counting
nonself silver argente naaras Wannabe Fennekin
nonself silver argente naaras Wannabe Chespin
nonself silver argente naaras Wannabe Pancham

Poikue 53
s. 19.6.2014
Prince William – Dutchess Catherine
nonself silver argente uros Wannabe Midsummer Everlasting Sun
nonself silver argente uros Wannabe Midsummer Endless Sun


Näyttelyissä tuli käytyä, mutta ei kovinkaan monessa. Näyttelysaalis näyttää puolestaan tältä;

Sastamala 11.1.2014; KUMA Wannabe Yolo Swaggins, nonself silver argente
Hyvinkää Juhlanäyttely 18.5.2014; KUMA Wannabe Kekkeruusi, rex
Hyvinkää Juhlanäyttely 18.5.2014; KUMA Wannabe Jannika B, self buff

Eli kasvattajapisteitä tuli kerättyä huimat 15p. tänä vuonna. :D


Näiden lisäksi olin tuomaroimassa pet-marsuja kolmessa näyttelyssä;
Sastamala 11.1.2014
Tortinmäki  13.7.2014
Sauvo 25.10.2014


Että sellaisia tilastoja tältä vuodelta.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Se siitä sitten

(Pistän tämän nyt tännekin, vaikka pistin tämän tuonne Wannabe syyrianhamstereidenkin puolelle...)

Tuskin kukaan on edes laittanut merkille, mutta poistelin tässä jokin aika sitten kaikki Candycanen linkit kotisivuiltani ja blogeistani.

Pistin joulukuun alussa heille viestiä, että mahtaako olla piakkoin varastoon tulossa tiettyjä tuotteita, jotka sillä hetkellä näyttivät nollaa kun niitä yritti tilata. Vastaus tuli melko pian ja se oli seuraavanlainen; "Olemme pienentämässä huomattavasti toimintaamme. Tilaamme lähinnä Rapunzelin ruokia enään, mutta senkin saatavuus on toisinaan aika heikko suuren kysynnän vuoksi, joten sitä on vain satunnaisesti myynnissä. Joskus saatamme tilata sieltä sun täältä ja ilmoitamme niistä sivuillamme/facebookissa."
Myöhemmin samana päivänä tuli päivitys myös firman Facebook-sivulle, joka oli melko samanlainen; "Myymälä enää auki vain sovitusti! Olemme hiljalleen pienentämässä toimintaamme huomattavasti ja myymme varaston tyhjäksi (tilaamme kuitenkin vielä muutamia tuotteita varastoon). Valikoimaan jää ainoastaan jonkin verran MUSHin pakasteita ja Rapunzelin rehuja tilaamme myös silloin tällöin varastoon. Välillä myös mahdollisuus saada tiettyjä tuotteita ennakkoon tilaamalla."

Todella sääli. Ja olen kyllä myös ohuesti pettynyt kyseisen firman toimintaan. Näistä teksteistä päätellen ovat siis ilmeisesti ajamassa alas firman toimintaa, mutta eipä tosiaan mitään ilmoitusta ole "yhteistyökumppaneille" (tai ainakaan minulle, en tiedä muista) tullut. Sopimus oli kuitenkin sellainen, että heitä mainostetaan blogissa/kotisivuilla ja vastineeksi kasvattaja sitten saa kasvattien ostajille jakaa 5€ alennuskuponkeja heille. Myös kerran vuodessa heiltä on saanut ns. yllätyspaketin, kun on tosiaan tällainen yhteistyösopimus ollut. Ei ole tämän vuoden pakettia tullut eikä vissiin ole tulossakaan. Eikä tässä muuten mitään, mutta ei kai ole mitään järkeä edes mainostaa firmaa, joka ei käytännössä enää ole edes toiminnassa? Ja sama niiden lahjakorttien kanssa. Eipä taida perustavislemmikkihamsun tai -marsun ostaja tarvita Mushin pakasteita, varsinkaan postilla. :P Ihan kiva olisi ollut tästäkin saada jotain infoa heiltä, että yhteistyösopimukset puretaan tms. Itse olen kovasti tykännyt tuosta lahjakorttihommasta, niitä oli kiva antaa kasvattien mukaan.

Ja sääli siksi, että tykkäsin todella kyseisestä kaupasta ja sen valikoimasta. Ja tietenkin ennenkaikkea hinnoista. Toimitus oli huippunopeaa, parhaimmillaan paketti tuotiin ovelle seuraavana päivänä tilauksesta ja aina viimeistään sitä seuraavana päivänä. Nyt täytyy sitten keksiä vaihtoehtoisia hankintakanavia... Kuitenkin pääosin tuli sekä marsujen että hamsujen ruuat tuolta tilattua kuten myös paljon muutakin hamsuille, kuten juoksupyöriä ja kuljetusbokseja.