sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tortinmäki 13.7.2014

Kävin tuomaroimassa pet-marsut tänään Tortinmäessä. Yhteensä niitä oli 15, muutaman poisjäännin myötä. Ulkomuodossakaan ei tainnut marsuja olla kuin nelisenkymmentä.

Ihanaa, kun olin kotona täyden näyttelypäivän jälkeen jo klo 16.29! Siis ihan uskomatonta! No, lyhyt matka (ihanaiset 101km) oli suuri syy tähän, kun ajomatkaan ei mennyt kuin tunti ja vartti per suunta. Mutta silti, yleensä näyttelyt loppuvat vasta viideltä ja nyt olin jo puoli viideltä kotona. Ihan luxusta.

Omista marsuista minulla oli mukana vain Wannabe Kekkeruusi, joka sai ihan kivat arvostelut, mutta ei mitään tuliaisia. Aamulla minulla oli kuitenkin mukana viisi marsua (joista kolme Underground's -kuriirointia) ja neljä hamsteria ja kotiin tulin yhden marsun, Kekkeruusin, kanssa.

Tässä vielä tulokset Tortinmäen petistä heti tuoreeltaan.




Tortinmäki 13.7.2014
Tuomari Pauliina Lampila
marsuja 15kpl

KuMa
Tiitus, om. Jarna Jansson (tassunpohjat)
Jaanuskan Oliver, om. Saija Rajamäki (tassunpohjat)
Aino, om. Anni Långström (massakas)
JV-PET-13 NuuNuu, om. Anni Långström (massakas)
Krantun Neblos, om. Jarna Jansson (kiva turkki)
Brutus, om. Anni Långström (käsiteltävyys)
Wannabe Epeli, om. Eevi Lähde (hieno turkki)
Caviecares Polly, om. Taru Virtanen (hieno turkki)

KuPa
Norspan, om. Carita Sonné (yleishyvä)
EPET Almond’s In the Spotlight, om. Sanni Taimioja (yleishyvä)
Lilja Kukkakedossa, om. Sofia Mesimäki (yleishyvä)
Hunter Hayes, om. Saija Rajamäki (melkein PPM)
JV-PET-13 NuuNuu, om. Anni Långström  (melkein PPM)

Tuomarin suosikki
Caviecares Polly, om. Taru Virtanen

Lahjoituspalkinnot
paras pitkis (lahj. Undergrounds) – Hunter Hayes, om. Saija Rajamäki
paras karkkari (lahj. Wannabe) – Wannabe Epeli, om. Eevi Lähde
hurmaava punasilmäinen (lahj. Wannabe) –  EPET Almond’s In the Spotlight, om. Sanni Taimioja
Maailman Paras Pörrö (lahj. Maailman) – Brutus, om. Anni Långström
Kaunein (lahj. Satukallion) – Malloween, om. Jarna Jansson

PPM Brutus, om. Anni Långström
PPM2 Aino, om. Anni Långström



Eilen meiltä lähti maailmalle kuusi marsua, kun himmyt muuttivat uuteen kotiin aloittelevalle kasvattajalle. Olen kyllä niin tyytyväinen kun pääsivät jalostuskäyttöön innokkaalle uudelle kasvattajalle. Niin ja Undergroundsilaan muutti myös pari marsua, sileäkarvaisia terapiamarsuja. :D Marsulasta lähti maailmalle viikonlopun aikana siis yhteensä yhdeksän marsua! Hui!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti