maanantai 13. tammikuuta 2014

Sastamala 11.1.2014

Eilen tuli kerrottua jo tuomaroimani pet-luokan tulokset, mutta tässä nyt vielä muuta näyttelylöpinää...

Perjantai-ilta Sastamalassa

Omien marsujen arvostelut menivät minulta täysin ohi, ainoa, jonka ehdin itse esittämään oli S MVA Ashfield Peardrop, "Pera", self lemon uros, jota Tyrvään Sanomien toimittajakin innostui kuvaamaan. Pera ei saanut mitään, ei niin yhtään mitään, vaikka vähän sitä yhtä sertiä sille odottelin, jolloin siitä olisi tullut tuplavalio. Onhan se vaalea ja pohjaväri on todella vaalea eikä tyyppikään ole mikään paras, mutta... Nooh, katsellaan. :D

Aida esitti argenteni, joista Dave sai kuman Donilta ja Wannabe Yolo Swaggins kuman Katjalta. Muita ulkomuotoluokan marsuja minulla ei ollutkaan mukana kuin nämä kolme urosta.

Virveli oli petissä Saijalla ja sai kuman, meni ohi kyllä mistä. :D

Virveli

Virveli

Voin kertoa, että vastaavan hommat ja tuomarointi eivät sovi samaan päivään. Koska kahdessa paikassa ei yksinkertaisesti pysty olemaan yhtäaikaa. Koko ajan joku tulee kysymään jotain tai jotain täytyisi tehdä ja olet jumissa tuomarinpöydän takana.

Tuomarointi on kyllä oikein mukavaa, ei sillä. Marsuja oli suhteellisen paljon, 33. Taitaa olla (melkein) ennätys moneen vuoteen. Seuraavaa "keikkaa" odotellessa!

Wannabe, Maailman ja Underground's ruusukkeet.

Ulkomuodossakin oli ihan kivasti marsuja, Don jakoi siis yhteensä kuusi BIS-sijaa. Muuten UML:n tulokset menivät kyllä minulta täysin ohi, kun kirjoitin EPET-kortteja samaan aikaan.

pet-luokka 2:n lahjoituspalkinnot

Purkissa oli omaa tämän hetkistä sekoitustani eli kauraa, Rodo Rabbit Breederiä ja Rodo Rabbit Mixiä. Ehkä hieman Tima Mega C:tä ja Royal Rabbitiäkin. Samalla ensiesittelyssä uudet Wannabe-ruusukkeetkin, hieman ovat erilaisia kuin viime vuonna. Tai ainakin erivärisiä, jos ei muuta.

Isot kiitokset "Team Sastamalalle" eli (itseni lisäksi :D) Saijalle ja Jannikalle. <3 Unohtamatta tietenkään maailman parasta isää, jota ilman tuskin oltaisiin selvitty loppusiivouksesta niinkään nopeasti porukan karatessa törkeästi paikalta. Siellä me kolme (+ isäni) siivosimme, kun yksikään näyttelyasettaja tms. ei jäänyt auttamaan. <3

Tämä oli nyt tosiaan viides (kaksi Raumalla, kolme Sastamalassa) näyttely, jossa olen ollut vastuuhenkilönä. Ja myös viimeinen. Tästä lähin meikäläistä näkee näyttelyissä vain näytteilleasettajana tai pet-tuomarina. Sen verran suivaannuttaa kuunnella oikeasti todella kaukana kotoa kommentteja tyyliin "ette kyllä varmasti nyt lähde mihinkään, vaan jäätte siivoamaan, mekin jäädään AINA kun me jossain ollaan". Joo, niinpä taas näkyi. Ei paljon vapaaehtoisia näkynyt. Kolmistaan laitettiin paikka kuntoon (isän avustuksella), kolmistaan tarkastettin kaikki eläimet ja kolmistaan (isän avustuksella) myös purettiin näyttely ja siivottiin paikat kuntoon. Luulisi, että ihmiset voisivat edes oman paikkansa siivota (viedä HAKEMANSA tuolin pois esim.), mutta ei, onhan se nyt ihan liikaa vaadittu.

Muutenkin tähän näyttelyyn liittyi jo etukäteen täysin tarpeetonta ja aiheetonta paskanheittoa, että eipä enää kiinnosta raataa yhdenkään näyttelyn eteen, kun kiitos on tällainen.

Kiitos, avatuminen päättyy. :3


Ps. Miksiköhän uudella kännykällä tulee paljon huonompi kuvia kuin vanhalla. Hmph.


3 kommenttia:

  1. Tästä puuttuu taas se "tykkää"-painike. Komppaan!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. No jes :DD tässä koneella oli Markon google-profiili oletuksena ja siks tossa on nyt tuollanen haamu :DDD

    mut siis hitokseen hyvä kirjotus, komppaan <3

    VastaaPoista