sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Liebster Blog (jälleen :) )

Sain Janskulta Liebster Blog -palkinnon. Mutta koska edellisestä ei ole vielä kulunut kovin kauaa (elokuussa taisi tämä edellinen olla), en millään viitsisi tehdä uutta postausta samasta aiheesta.

Edellinen Liebster Blog -postaukseni löytyy siis täältä. Suosikkini eivät juurikaan ole tästä muuttuneet, toki jokunen seurattava blogi on tullut lisää kuvioihin, joten senkään takia en viitsi tehdä samanlaista postausta, koska palkinnot menisivät edelleen kutakuinkin samoille ihmisille ja jos jokunen uusi suosikki olisikin tullut, niin muistini mukaan hekin ovat jo Liebster Blog -palkintonsa saaneet joltakulta muulta. 






Arvonta muuten päättyy kolmen päivän kuluttua! :)

2 kommenttia:

  1. Laitan tähän kohtaan kuulumisia, ettei jää vahingossa huomaamatta vanhemmasta postauksesta.
    Master of the Puppets on kotiutunut oikein hyvin! Komea nimi pienellä pojalla, sille taitaa ollakin tullut jo kutsumanimeksi Pikkukarhu. Katariina kehui sitä reippaaksi ja kyllähän se villein mursu, jonka olen tuntenut. Heti kättelyssä se pujahti villatakin hihaan (ja olikin vaikea saada pois, toinen olkapääni on tulehtunut :)) ja äärimmäisen tarmokkaasti se aina rimpuilee otteestani pois. Sulon (se on nyt reilu 3-vuotias) kanssa se tulee oikein hyvin toimeen, alusta lähtien ei ole ollut minkäänlaista tappelua. Ne asuvat samassa häkissä, josta pääsevät keittiöön vaeltelemaan. Pikkuriiviön tultua Sulo on selvästi piristynyt, pelletit maittaa (ennen se ei tykännyt) ja nyt S. taas hurisee varoitukseksi, jos emäntä vaikka aivastaa tai muuten ääntelee huolestuttavasti. Häkissä on riippumatto, Sulo tykkään lekotella siinä, mutta Pikkukarhu hyppää loikalla matolle, pujahtaa toiselta reunalta alas, loikkaa takaisin jne.
    Ja onhan se kaunis, paljon tummempi kuin kuvien perusteella odotin, mutta itse asiassa tumma on kauniimpi. Juuri sellainen ihana pörhökasa, jota toivoin.
    Hienon eläimen sain!
    T. Suvi

    VastaaPoista