maanantai 27. elokuuta 2012

Salamyhkäistä

Siivosin tänään marsulaa ja samalla sisäistin, että siellähän on neljä häkkiä tyhjänä. NELJÄ! Vielä kun saisi kanit pihalle, niin vapautuisi kaksi lisää. No, ei pidä tuudittautua tähän, taitaa olla väliaikaista vain tämäkin väljyys.. Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että jotakin on tekeillä. Kotisivuilla marsut -valikon rakenne on hieman muuttunut ainakin, se on ehkä se selvin muutos, jos muita pieniä merkkejä ei ole osannut lukea, esimerkiksi myynti-ilmoitusten pohjalta.. Noh, mutta ei siitä vielä ainakaan sen enempää.

M&N -poikueen tenavat täyttävät  huomenna viisi viikkoa. Sen kunniaksi pääsivät jo tänään eroon emoistaan. Toisethan erottavat poikaset jo neljäviikkoisina emoistaan, mutta itse olen pitänyt reilusti siihen viiteen viikkoon saakka. Luovutusikähän on viisi viikkoa, mutta näistä nyt kukaan ei ole lähdössä toistaiseksi mihinkään.

Ihana orange agouti/golden tyttö Myy (Wannabe My Friend of Misery) pääsi asumaan muiden pikkutyttöjen kanssa laumaan. Lauman kokoonpano on siis Myyn lisäksi Wannabe Karma, Bergatrollets Twiggy, Maailman Järkkäri ja Wannabe Gaia. Gaia tosin ei ole enää mikään pikkutyttö, paitsi kooltaan. Täytyisi alkaa miettiä sopivaa sulhasehdokasta Gaiallekin pikkuhiljaa..

Pikkupojat Wannabe Master of Puppets "Masi", Wannabe Nothing Else Matters ja Wannabe Nevermind saivat seurakseen Wannabe Anárionin. Täytyyhän kakaralaumassa jonkun pitää jöötä! Kutsumanimet valkoisille pojille ovat vielä vähän hakusessa..


1 kommentti:

  1. Häkit tyhjänä karvahärpäkkeille?! :D
    Voi Bilboa, taisi lähteä Kontuun..

    VastaaPoista