Meillä sirkutettiin!
Monille, etenkin kasvattajille, varmaan tuttu juttu, mutta itse kuulin nyt ensimmäistä kertaa livenä kun marsu sirkuttaa. Meillä on ennenkin sirkutettu, mutta en ole ollut itse sitä todistamassa. Mieheni verstas on marsulan seinän takana ja hän on sinne pari kertaa kuullut oikein reipasta sirkutusta ja kerran lähti minuakin sinne varta vasten hakemaan, mutta sirkutus ehti loppua sitä ennen.
Tämä sirkutus alkoi aivan yhtäkkiä iltaruokinnan jälkeen, kun vielä touhuilin marsulassa. Olin juuri ruokkinut robot ja pidin parhaillaan kania sylissäni keskellä marsulaa kun sirkutus alkoi. Se alkoi vaimeana enkä ensin tunnistanut sitä sirkutukseksi ja luulin, että ääni lähtee roboista. Melkein heti tajusin kuitenkin, että joku täällä nyt sirkuttaa ja ääni voimistui voimistumisaan ja paikallistin sen valkoiseen häkkiin. Kerros jäi hieman epäselväksi, mutta luulen, että se oli joku neljän marsun laumasta, johon kuuluu Wannabe Nothing Else Matters, Wannabe Daiju, Wannabe Hemera ja Redets Bingo.
En tiedä mikä sirkutuksen laukaisi. Mitään epätavallista ei ollut menossa. Ainoa, mikä ehkä poikkesi tavallisesta oli se, että viidessä roboasumuksessa kuudesta juostiin juoksulautasella ja yksi niistä kolisi seinää vasten ja toinen puolestaan vähän vinkui. Kani juoksenteli vapaana lattialla ja minä hyörin muuten vain ympäriinsä, kunnes tosiaan olin juuri napannut kanin syliini kun sirkutus alkoi.
Marsu sirkuttaa. Siinä vielä linkki videoon (Almond's-marsulan Lean video), jossa marsu sirkuttaa. Ihan samanlaista se ei täällä ollut enkä vastaavaa jaksanut nyt etsiä, mutta ensimmäinen mikä siitä äänestä tuli mieleen oli undulaatti. :D Puolisoni sanoi aivan samaa niistä kerroista, kun on sirkutusta kuullut.
Löysinpäs sittenkin videon (tässä kirjoittamisen lomassa samaan aikaan Youtubessa seikkailen... :D), jossa on enemmän mätsäävä ääni siihen tänään kuulemaani.
Guinea pig chirping. Varsinkin alussa. Hyvin "lintumainen" ääni, jos niin voi sanoa...
Sirkuttamisen syytä ei tiedetä eikä se ole mitenkään erityisen yleistä, vaikka yllättävän moni marsut.netin käyttäjistä yllättävän usein väittääkin sirkutusta kuulleensa. Sirkutus eroaa kuitenkin suuresti marsun normaalista kuikuttelusta, joten se pitäisi kyllä erottaa kun kohdalle sattuu. Youtubestakin olen joskus löytänyt videoita, joissa sanotaan marsun sirkuttavan (löytyy useita hakusanalla "guinea pig chirping"), mutta ihan tavallista kuikutusta se kuitenkin on kun videon katsoo (...kuuntelee). Harmittaa, kun ei sattunut olemaan kännykkä taskussa, jolla olisi voinut pätkän itsekin tätä videoida. Mietin nimittäin marsulaan lähtiessäni, että täytyy ottaa kännykkä mukaan ja napata pari kuvaa. Se sitten kuitenkin jäi.
Kuitenkin, piti siis sanomani siitä harvinaisuudesta, että kyllähän tuo harvinaista pakostikin on, koska itsellekin nyt vasta ensimmäisen kerran sattui kohdalle, vaikka marsuja on ollut vuodesta 2006. Tosin eiväthän ne asu tuossa olohuoneen nurkassa vaan ovat tuolla omissa tiloissa ja mistäs minä tiedän miten siellä äännellään, kun en ole sitä joka hetki kuulemassa vaan oikeastaan ihan vaan murto-osan ajan vuorokaudesta näin ihan normaalina päivänä. Siivotessa, trimmatessa jne. tulee tietenkin vietettyä marsulassa tavallista enemmän aikaa, mutta kuitenkin, voihan siellä joku sirkutella vaikka keskellä päivää kun olen töissä.
Tästä sainkin idean uuteen kyselyyn/äänestykseen. Check it out, too.
Lisäys. Muistin Pulmun kirjoittaneen aiheesta ja jopa videoineen sirkutuksia ja nyt löysin oikean blogimerkinnänkin aiheesta, joten lisättäköön se tähän vielä.
Tässä.