Väkersin äskön "hienon" kuljetuslaatikon Maailman Viikarille ja Wannabe Question Markille, jotka lähtevät "kuriiripalvelun" välityksellä perjantaina kohti uutta omistajaperhettään. Itse lähden perjantaina vastakkaiseen suuntaan, kohti Lemmikkimessuja.
On hieno! :D Kyllä poikien nyt kelpaa matkustaa...
Ps. Muistakaa kaniblogin arvonta!
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
maanantai 5. marraskuuta 2012
Äänestyksen tulokset ja tietoisku agouteista
Nyt kun kyselyn tulokset ovat palanneet, päätin tehdä niistä pikakoosteen, ennen kuin ne taas katoavat, vaikka ketään tuskin suuremmin edes kiinnostaa. :D
Äänestyksessä on tosiaan ollut jotain vikaa (kuulemma muissakin blogeissa kuin vain tässä), äänet ovat tulleet ja menneet. Välillä on siis näyttänyt nollaa, vaikka ääniä on ollut.
Kysymyshän kuului mikä on kaunein agouti ja äänet jakautuivat seuraavasti:
Ääniä yhteensä: 66
Suurimman äänimäärän (22 ääntä, 33%) on kerännyt "ei hajuakaan mitä eroa näillä on" ja kauneimmaksi väriksi on noussut silver agouti 13 äänellä. Toisena golden agouti (9) ja kolmantena orange agouti (7).
Tiedän kyllä, että monellakaan ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä, mitä eroa on esim. cream ja lemon agouteilla ja miltä ylipäätään näyttää orange agouti. Tässäpä siis vielä selitykset perään... Agoutihan on marsu, jolla on tikkaus eli yhdessä karvassa kahta väriä.
golden agouti; musta pohja, golden tikkaus
orange agouti; suklaa pohja, golden tikkaus
lemon agouti; musta pohja, cream tikkaus
cream agouti; suklaa pohja, cream tikkaus
silver agouti; musta pohja, valkoinen tikkaus
cinnamon agouti; suklaa pohja, valkoinen tikkaus
buff agouti; musta pohja, buff tikkaus
Agouti on rexeillä hyvin yleinen väritys. Yleisimmät ovat golden agouti ja silver agouti sekä lemon agouti, mutta itselläni on tälläkin hetkellä marsulassa kahden edellä mainitun lisäksi myös cinnamon, orange ja cream agouteja. Omia suosikkejani ovat juurikin nämä suklaapohjaiset.
Siinä nyt muutama kuvakin tehostamaan tietoiskua.

golden agouti
|
9
(13%)
|
orange agouti
|
7
(10%)
|
lemon agouti
|
5
(7%)
|
cream agouti
|
2
(3%)
|
silver agouti
|
13
(19%)
|
cinnamon agouti
|
5
(7%)
|
buff agouti
|
3
(4%)
|
ei hajuakaan mitä eroa näillä on...
|
22
(33%)
|
Ääniä yhteensä: 66
Suurimman äänimäärän (22 ääntä, 33%) on kerännyt "ei hajuakaan mitä eroa näillä on" ja kauneimmaksi väriksi on noussut silver agouti 13 äänellä. Toisena golden agouti (9) ja kolmantena orange agouti (7).
Tiedän kyllä, että monellakaan ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä, mitä eroa on esim. cream ja lemon agouteilla ja miltä ylipäätään näyttää orange agouti. Tässäpä siis vielä selitykset perään... Agoutihan on marsu, jolla on tikkaus eli yhdessä karvassa kahta väriä.
golden agouti; musta pohja, golden tikkaus
orange agouti; suklaa pohja, golden tikkaus
lemon agouti; musta pohja, cream tikkaus
cream agouti; suklaa pohja, cream tikkaus
silver agouti; musta pohja, valkoinen tikkaus
cinnamon agouti; suklaa pohja, valkoinen tikkaus
buff agouti; musta pohja, buff tikkaus
Agouti on rexeillä hyvin yleinen väritys. Yleisimmät ovat golden agouti ja silver agouti sekä lemon agouti, mutta itselläni on tälläkin hetkellä marsulassa kahden edellä mainitun lisäksi myös cinnamon, orange ja cream agouteja. Omia suosikkejani ovat juurikin nämä suklaapohjaiset.
![]() |
| Kotikummun Älämölö silver agouti, VV2-09 FI MVA Kaapo lemon agouti, Toista Maata** golden agouti |
![]() |
| Wannabe Daiju golden agouti, Pickersleihg All or Nothing silver agouti, Wannabe Dille cinnamon agouti |
![]() |
| Wannabe Anárion white/cinnamon agouti, Caviecares Rutie silver agouti/white |
![]() |
| AbbyLines Zannie On Top, cinnamon agouti |
![]() |
| Wannabe Fëanor, lemon agouti |
![]() |
| Wannabe Epeli, lemon agouti |
![]() |
| Wannabe My Friend of Misery, orange agouti/golden |
![]() |
| Wannabe Chocolatechip Cookie, golden/orange agouti |
Siinä nyt muutama kuvakin tehostamaan tietoiskua.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
N-pojat
Ihanat N-pojat Wannabe Nothing Else Matters ja Wannabe Nevermind.
Hyvin näkee poikien värieron. Molemmat olivat syntyessään puhtaanvalkoisia, vaan eivätpä ole enää. Onkohan NEM jonkin sortin soopeli kenties?
Näiden kanssa lähdetään Lemmareille junnu Galaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012
Taas arvonta
Taas pukkaa arvontaa. Tosin tällä kertaa toisessa blogissa.
Täälläkin näyttäisi olevan tuo 50 lukijaa tullut täyteen, joten kyllä tännekin on arvonta luvassa jälleen, mutta ei tosiaan nyt ihan heti putkeen.
Äänestyksellekin on käynyt jotain. Aiemmin viime kuussa huomasin äänten nollautuneen (näin oli käynyt kuulemma kaikissa muissakin Bloggerin blogeissa), sitten ne palautuivat, mutta nyt kun äänestys on päättynyt, on ääniä jälleen nolla. Oikeasti ääniä oli jossain vaiheessa noin 60, joten olisi ihan hyvän otannan jo saanut niistä vastauksista. No, katsotaan korjaantuuko tuo asia vai ei. Aika tyhmää kyllä, että yli kuukauden avoinna olleen kyselyn tulokset tuosta vaan nollaantuvat. Nyt jää ikuiseksi arvoitukseksi mikä teidän mielestänne oli kaunein agoutiväri! :D
Lisäys klo 9.59. Millainen fontti tässä blogissa muuten teille lukijoille näkyy? Aina kun itse avaan blogini (ihan minkä tahansa kolmesta), näkyy fontti ensin comic sansina ja vasta F5:n painamisen jälkeen tulee näkyviin (jos tulee, joskus saa painaa toisenkin ja kolmannenkin kerran) se fontti, jonka olen blogiin valinnut. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Jokaisessa kolmessa blogissani on eri fontti, joten en uskoisi siitäkään olevan tämän kiinni. Jännä ilmiö, johtuuko se vain minusta ja koneestani vai käykö näin muillekin... Ja miksi, oi miksi, sen fontin pitää olla juuri comic sans joka siihen tilalle pukkaa...

perjantai 2. marraskuuta 2012
Vähän toisenlaista kasvattamisen "riemua"..
Älä lue, jos olet äärimmäisen herkkä ällöttäville jutuille.
Keskiviikkona 31.10. löysin eräästä häkistä poikasen. Poikanen oli osittain kalvoissa ja erittäin pahasti syöty. Jotain poikasen ulkomuodosta kertoo varmasti, että ensin luulin sen olevan puoliksi syöty punajuuri ennen kuin kiinnitin siihen enemmän huomiota ja totesin sen kuolleeksi poikaseksi.
Että teettäkää toki kaikki niillä lemmikkimarsuillanne ihania ja söpöjä poikasia, sillä tulos voi olla myös tämä.
Heikosti meinasi käydä myös ch-teddynaaraalleni, joka on tällä hetkellä poikimassa kasvattajansa luona. Eos oli saanut kolme poikasta, joista keskimmäinen niin valtava, että hyvä ettei emokin siinä samalla menehtynyt poikasta ulos punnertaessaan. Eos on kuitenkin kunnossa ja sillä on yksi ihana urospoikanen hoidettavaan. Mutta huonosti olisi voinut tässäkin käydä.
Ei marsun tiineyksistä turhaan varoitella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)